"Sitä en osaa, sir, sanat eivät voisi selittää, miltä minusta tuntuu. Soisin, että tämä hetki ei koskaan päättyisi — kuka tietää, mitä seuraava tuo mukanaan."
"Tuo on synkkämielisyyttä, Jane. Olet ylenmäärin kiihtynyt ja uupunut."
"Oletteko te, sir, levollinen ja onnellinen."
"Levollinen — kaukana siitä, mutta onnellinen olen sisimpään sydämeeni asti."
Katsoin hänen kasvojaan lukeakseni niistä onnea. Ne olivat tummat ja hehkuvat.
"Avaa minulle sydämesi, Jane", sanoi hän, "kevennä mieltäsi jakamalla kanssani kaikki taakat, jotka painostavat sitä. Mitä pelkäät? Sitäkö, että en olisi hyvä mies sinulle?"
"Se ajatus on hyvin kaukana mielestäni."
"Pelkäätkö sitä uutta elämää, joka alkaa sinulle kohta?"
"En."
"Sinä kummastutat minua, Jane, tuo surullinen rohkeutesi tuskastuttaa minua ja saattaa minut neuvottomaksi. Minun täytyy saada selitys."