"Tämä elämä", sanoin viimein, "on helvetti, tällaista on pohjattoman kuilun ilma, tuollaisia sen äänet. Minulla on oikeus vapautua siitä, jos osaan. Maallisen elämäni kärsimykset lakkaavat samassa hetkessä, kun sieluni vapautuu ruumiin painostuksesta. Uskovaisten ikuista tulta en pelkää — tuleva elämä ei voi olla pahempaa kuin tämä — tahdon siis jättää sen ja lähteä kotiin Jumalan luo."
"Tämän sanoessani kumarruin avaamaan laatikkoa, joka sisälsi parin ladatuita pistooleja. Aioin ampua itseni. Haudoin tätä aietta kuitenkin vain hetkisen, sillä olin sentään vielä järjilläni, ja tuo äärimmäinen epätoivo, joka oli herättänyt itsemurha-ajatukset mielessäni, oli seuraavassa hetkessä ohitse."
"Raitis tuulahdus Europasta puhalsi yli valtameren ja tunkeutui sisään avonaisesta ikkunastani, rajuilma puhkesi, ukkonen jylisi, sade valui virtanaan ja ilma puhdistui. Rajuilman aikana tein lujan ja varman päätöksen. Lähdin ulos märkään puutarhaani ja kävelin vettä valuvien appelsiini- ja renettiomenapuitten alla, ja siinä kävellessäni, tropiikin loistavan aamun syttyessä ympärilläni, kuuntelin todellisen viisauden ääntä, joka lohdutti minua ja osoitti tien, jota minun oli kuljettava. Kuule siis, Jane!"
"Raikas tuuli Europasta kuiski vieläkin virkistyneitten puitten lehvissä, ja valtameri kohisi riemuiten ja vapautuneena. Tuo ääni paisutti kuivunutta ja kutistunutta sydäntäni ja täytti sen uudella elinvoimalla. Koko olentoni ikävöi uudistusta, sieluni janosi puhtautta. Näin toivoni heräävän ja tunsin uuden elämän mahdolliseksi. Pysähdyin erääseen kukkaiseen kulmaukseen puutarhaani ja katselin merelle, joka oli sinisempi kuin taivas. Sen takana oli vanha maailma, jossa valoisammat näköalat avautuivat eteeni."
"Mene", sanoi toivo, "mene takaisin Europaan, siellä ei tiedetä, kuinka nimesi on tahrattu eikä tunneta sitä kauheata taakkaa, johon olet sidottu. Voit viedä mielipuolen mukanasi Englantiin ja sijoittaa hänet kaikella kunnialla Thornfieldiin, sitten voit itse matkustaa minne haluat ja sitoa uusia siteitä mielesi mukaan. Tuo nainen, joka on käyttänyt niin väärin kärsivällisyyttäsi, tahrinut nimesi, riistänyt kunniasi, turmellut nuoruutesi, ei ole vaimosi, etkä sinä ole hänen miehensä. Pidä huolta, että häntä hoidetaan niin hyvin kuin hänen tilansa vaatii, ja siten teet kaiken mitä Jumala ja inhimillisyyden vaatimukset odottavat sinulta. Anna hänen nimensä, hänen suhteensa itseesi vaipua unhoon, et ole velvollinen ilmaisemaan niitä kenellekään elävälle olennolle. Sijoita hänet mukavasti ja turvallisesti, peitä hänen häpeänsä ja jätä hänet sitten!"
"Noudatin tarkalleen tätä mielijohdetta. Isäni ja veljeni eivät olleet ilmoittaneet avioliitostani tuttavapiirillemme, koska jo ensimäisessä kirjeessä, jossa olin kertonut heille naimisestani, olin vaatimalla vaatinut heitä pitämään sen salassa, sillä jo silloin olin alkanut tuntea ääretöntä vastenmielisyyttä sen seurauksia kohtaan ja aavistaa, mikä kauhea tulevaisuus oli edessäni, ennen pitkää olikin sitten isäni minulle valitseman vaimon käytös ollut sellaista, että hänen täytyi punastua omaa miniäänsä. Silloin hän ei millään muotoa tahtonut tehdä asiaa tunnetuksi, vaan oli yhtä innokas kuin minä itse salaamaan sitä."
"Vein hänet siis Englantiin. Kauhea oli laivamatka sellaisen hirviön seurassa. Iloinen olin saadessani hänet vihdoin Thornfieldiin ja nähdessäni hänet onnellisesti sijoitettuna tuohon kolmannen kerroksen huoneeseen, josta hän nyt kymmenen vuoden aikana on tehnyt villipedon luolan, kummitushuoneen. Oli vaikeata löytää hänelle hoitajaa, ja oli välttämätöntä saada sellainen, jonka uskollisuuteen ja vaiteliaisuuteen voi ehdottomasti luottaa, koska mielipuolen raivoisat huudot epäilemättä paljastivat salaisuuteni. Sitäpaitsi hänellä oli selvempiä päiviä, jopa viikkoja, jotka hän käytti minun parjaamiseeni. Vihdoin pestasin Grace Poolen Grimsbyn hulluinhuoneesta. Hän ja haavuri Carter, (joka sitoi Masonin haavat tuona yönä) ovat ainoat, joille olen uskonut salaisuuteni. Mrs. Fairfax on kyllä voinut epäillä jotakin, mutta hän ei ole saanut mitään varmoja tietoja asiain todellisesta tilasta. Grace on itse asiassa ollut hyvä hoitaja, vaikkakin hänen valppautensa on monasti tullut petetyksi erään hänen oman vikansa vuoksi, jota ei mikään näytä voivan parantaa ja joka johtunee hänen vaikeasta ammatistaan. Mielipuoli on sekä viekas että ilkeä eikä koskaan jätä käyttämättä hyväkseen hoitajansa ajoittaista huolimattomuutta. Kerran hän sai käsiinsä veitsen, jolla hän iski veljeänsä, kaksi kertaa hän on vallannut koppinsa avaimen ja päässyt yön aikaan ulos. Ensimäisellä kerralla hän koetti polttaa minut vuoteeseeni, toisella hän ilmestyi kummituksen tavoin sinulle. Kiitän sallimusta, joka varjeli sinua, antaen mielipuolen raivon kohdistua hääpukuusi, joka kenties toi hänen mieleensä hämärän muiston hänen omista morsiuspäivistään. En kestä ajatusta, mitä olisi voinut tapahtua. Kun ajattelen, että tuo sama olento, joka tänä aamuna syöksyi kurkkuuni, on näyttänyt mustia, veristäviä kasvojaan kyyhkyseni pesän yläpuolella, hyytyy vereni —"
"Ja mitä teitte, sir", kysyin, hänen vaietessaan, "saatuanne hänet tänne? Minne lähditte?"
"Mitäkö tein, Jane? Muutuin vaeltavaksi juutalaiseksi. Minne lähdin? Kuljin ympäri maita hurjana ja rauhattomana kuin hänkin. Tulin mannermaalle ja harhailin läpi sen kaikkien maitten. Minulla oli luja aikomus etsiä ja löytää hyvä ja älykäs nainen, jota voisin rakastaa, vastakohta Thornfieldin raivottarelle —"
"Mutta te ette voinut mennä naimisiin hänen kanssaan, sir."