"Tekisin väärin, jos tottelisin teitä."
Hänen kulmakarvansa rypistyivät uhkaavasti ja raju ilme välähti hänen silmissään. Hän nousi, mutta hillitsi itsensä vieläkin. Laskin käteni tuolin selkänojalle etsien siitä tukea. Värisin koko ruumiiltani, mutta päätökseni oli järkähtämätön.
"Hetkinen vielä, Jane! Heitä silmäys onnettomaan elämääni, kun sinä olet poissa. Sinun mukanasi katoaa siitä kaikki onni. Mitä siihen jää? Vaimonani on mielipuoli yläkerrassa — yhtä hyvin voisit neuvoa minua ruumiin luo kirkkomaalle. Mitä minun pitää tehdä, Jane? Mistä on minun etsittävä ystävyyttä ja toivoa?"
"Tehkää niinkuin minäkin: luottakaa Jumalaan ja itseenne. Etsikää taivasta. Toivokaa, että siellä saamme kohdata toisemme."
"Sinä et siis taivu?"
"En."
"Sinä siis tuomitset minut elämään kurjaa elämää ja kuolemaan kirottuna?"
"Minä neuvon teitä elämään nuhteettomana ja toivon teille levollisen kuoleman."
"Ja kuitenkin riistät minulta rakkauden ja viattomuuden. Viskaat minut takaisin alhaisiin nautintoihin ja rikoksiin."
"Mr. Rochester, sellainen kohtalo ei ole teille sen välttämättömämpi kuin minullekaan. Me molemmat, niin te kuin minä, olemme syntyneet taistelemaan ja kestämään — taistelkaa siis ja kestäkää! Te unohdatte minut ennenkuin minä teidät."