"Siitä ei pelkoa. Kunhan ei teillä vain olisi mitään pahaa mielessä, kun tuolla tavalla kiertelette ihmisten talojen ympärillä keskellä yötä. Jos teillä on seuralaisia — murtovarkaita tai heidän kaltaisiaan — lähitienoilla, niin sanokaa heille, että me emme ole turvattomia, talossa on mieshenkilö ja koiria ja pyssyjä." Ja kunniallinen, taipumaton palvelijatar sulki oven ja työnsi salvan sen eteen sisäpuolella.
Onnettomuuksieni mitta oli nyt täysi. Äärimäinen tuska, kauhein epätoivo raateli sydäntäni! Olin niin uupunut, etten voinut astua askeltakaan. Vaivuin märälle portaalle, valitin ääneen, vääntelin käsiäni ja itkin kiihkeästi. Edessäni oli siis viimeinen, kauhea hetki. Voi, kuinka olin yksin, kuinka olin hyljätty! Poissa ei ollut ainoastaan toivon ankkuri, vaan myöskin — ainakin sillä hetkellä — kaikki mielenlujuus ja tasapaino, mutta viimeksimainittuja koetin heti taaskin voittaa haltuuni.
"Minun täytyy nyt kuolla", sanoin, "ja minä uskon Jumalaan. Minä koetan hiljaisena odottaa hänen tahtonsa täyttymistä."
Näitä sanoja en ainoastaan ajatellut, vaan lausuin ne ääneen. Koetin hillitä tuskani ja odottaa hiljaa ja levollisena.
"Kaikkien ihmisten täytyy kuolla", kuului ääni aivan vierestäni, "mutta kaikki eivät ole tuomitut ennenaikaiseen ja vaikeaan kuolinkamppailuun, kuten teidän olisi, jos nyt tässä kuolisitte puutteeseen."
"Kuka puhuu?" kysyin kauhistuneena kuullessani tuon odottamattoman äänen, sillä en enää uskonut mitään apua mahdolliseksi. Lähelläni oli tumma haamu, mutta pilkkopimeässä yössä en väsyneillä silmilläni voinut erottaa sitä tarkemmin. Tulija koputti ovelle äänekkäästi ja pitkään.
"Tekö se olette, Mr. St. John?" huusi Hanna.
"Niin — niin, avaa nopeasti!"
"Mahdatte olla märkä ja viluinen tällaisena koleana iltana! Tulkaa sisään — sisarenne ovat vallan levottomia tähtenne, ja minä luulen, että tänä iltana on pahoja ihmisiä liikkeellä. Täällä oli äsken kerjäläisnainen — lyönpä vetoa, ettei hän ole mennyt vielä — kehtaakin maata tuossa! Ylös siitä, heti! Menkää tiehenne, sanon minä!"
"Vaiti, Hanna, minun täytyy puhua pari sanaa tämän naisen kanssa. Teit velvollisuutesi sulkiessasi hänet ulos, anna nyt minun tehdä velvollisuuteni ja päästää hänet sisään! Olin lähellä ja kuulin koko keskustelunne. Luulen, että tässä on kysymyksessä erikoinen tapaus, jota minun täytyy ainakin tutkia lähemmin. Nouskaa, nuori nainen, ja menkää edelläni sisään."