"Se oli väärin tehty, Miss Jane."
"Se oli aivan oikein tehty, Bessie, sinun rouvasi ei ole koskaan ollut ystäväni, hän on ollut vihamieheni."
"Oi, Miss Jane, älkää sanoko niin."
"Hyvästi Gateshead!" huusin, kun olimme kulkeneet käytävän läpi ja astuimme ulos päätyovesta.
Kuu oli laskenut, ja oli hyvin pimeä. Bessie kantoi lyhtyä, jonka valo lankesi märille jalanjälille tiellä, jonka äskeinen suojailma oli pehmittänyt. Talviaamu oli kostea ja kylmä, ja hampaani kalisivat kun kiiruhdin käytävää alas. Portinvartijan asunnossa oli valoa, ja kun pääsimme sinne, teki portinvartijan vaimo paraillaan tulta takkaan. Matka-arkkuni, joka oli kannettu sinne edellisenä iltana, seisoi valmiina oven vieressä. Kello oli vain muutamia minuutteja vailla kuusi, ja pian sen lyötyä alkoi kuulua etäistä pyörien ratinaa, joka ilmoitti vaunun olevan tulossa. Menin ovelle ja näin vaunulyhtyjen lähenevän nopeasti.
"Yksinkö hän lähtee?" kysyi portinvartijan vaimo.
"Niin."
"Ja kuinka pitkä on matka?"
"Viisikymmentä peninkulmaa."
"Voi, kuinka pitkä! Kumma kun Mrs. Reed uskaltaa lähettää hänet niin kauas yksin."