"Ei."
"Kenen sitten?"
"Kaiketi hänen tyttärensä."
"Se on hänen tapaistaan, hän on niin hyväsydäminen."
"Niin."
Taaskin äänettömyys. Kello löi kahdeksan. Silloin hän nousi, muutti asentoa ja kääntyi minuun.
"Pankaa kirjanne pois hetkiseksi ja tulkaa lähemmäksi tulta!" sanoi hän. Tottelin häntä, vaikka hämmästykselläni ei ollutkaan rajoja.
"Puoli tuntia sitten", jatkoi hän, "sanoin maltittomana odottavani erään tarinan jatkoa. Lähemmin mietittyäni asiaa pidän kuitenkin parhaana itse ruveta kertojaksi ja jättää teille kuuntelijan osan. Ennenkuin alan, täytyy minun huomauttaa teille, että tarinani voi tuntua teistä jonkun verran tutulta, mutta vanhatkin asiat usein tulevat uusiksi, kun uudet ihmiset kertovat niitä. Ja joka tapauksessa on kertomukseni lyhyt."
"Kaksikymmentä vuotta sitten tapahtui, että eräs köyhä pappismies — tällä hetkellä emme huoli hänen nimestään — rakastui rikkaan miehen tyttäreen. Tämäkin rakastui häneen ja meni naimisiin hänen kanssaan vasten omaistensa tahtoa, jotka hylkäsivät hänet heti häitten jälkeen. Kahden vuoden sisällä oli nuori pari kuollut, ja molemmat lepäsivät rauhassa saman hautakiven alla. Olen nähnyt heidän hautansa, se on eräällä suurella hautausmaalla lähellä vanhaa, mustunutta tuomiokirkkoa eräässä väkirikkaassa tehdaskaupungissa. He jättivät jälkeensä tyttären, joka heti syntymänsä jälkeen tuli viskatuksi armeliaisuuden syliin — se oli tässä tapauksessa yhtä kylmä kuin lumikinos, johon olin vähällä hukkua tänä iltana. Tuo pieni orpo vietiin äitivainajan rikkaitten sukulaisten luo ja sen kasvatusäidiksi tuli eräs täti, jonka nimen tahdon mainita. Se oli Mrs. Reed Gatesheadistä. Te säpsähditte — kuulitteko jotakin ääntä? Olen varma, että se on vain rotta — kouluhuone oli jyväaitta ennenkuin annoin laittaa siitä koulun, ja aitoissa tavallisesti on rottia. — No niin. Mrs. Reed piti orpotyttöä luonaan kymmenen vuotta — taru ei kerro, oliko lapsi onnellinen vai onneton — sitten se lähetettiin erääseen paikkaan, jonka te hyvin tunnette, Lowoodin kouluun, jossa itse olette niin kauan asunut. Tyttö näyttää menestyneen koulussa, oppilaasta hän muuttui opettajaksi — kuten tekin. On todella ihmeellistä, kuinka paljon yhtymäkohtia tarinoissanne on. Hän jätti koulun tullakseen kotiopettajattareksi — siinä taas oli kohtalonne sama — ja otti pitääkseen huolta erään Mr. Rochesterin holhokin kasvatuksesta."
"Mr. Rivers", keskeytin.