"Voin arvata tunteenne", sanoi hän, "mutta hillitkää ne vielä vähän aikaa. Olen kohta lopettanut tarinani. Kuulkaa siis. Mr. Rochesterin luonteesta en tiedä mitään, mutta tosiasia on, että hän kaikella kunnialla kosi mainittua nuorta tyttöä ja että itse vihkimätilaisuudessa kävi selville, että hänellä oli vaimo elossa, joskin tämä oli mielipuoli. Hänen aikeensa ja ehdotuksensa tämän jälkeen ovat vain arveluitten varassa, mutta kun eräästä sattuneesta syystä oli välttämätöntä tiedustella kotiopettajattaren olinpaikkaa, huomattiin, että tyttö oli lähtenyt pois — kukaan ei voinut sanoa, koska, kuinka ja minne. Hän oli jättänyt Thornfield Hallin yöllä, kaikki tiedustelut olivat olleet turhia, ja vaikka koko seutu oli mitä huolellisimmin tutkittu, ei hänestä ollut löydetty jälkeäkään. Oli kuitenkin mitä tärkeintä löytää hänet, kaikkiin sanomalehtiin on pantu ilmoituksia, ja minä itse olen saanut eräältä asianajajalta, Mr. Briggsiltä kirjeen, jossa kaikki edellämainitut seikat kerrotaan. Eikö tämä ole omituinen tarina?"
"Koska kerran tiedätte niin paljon, voitte varmaan sanoa minulle, kuinka Mr. Rochester nyt jaksaa. Missä hän on? Mitä hän tekee? Onko hän terve?"
"En tiedä mitään Mr. Rochesterista. Kirjeessä ei mainita hänestä muuta kuin hänen laiton ja petollinen yrityksensä, josta äsken kerroin. Kysyisitte mieluummin kotiopettajattaren nimeä sekä sen tapahtuman laatua, jonka tähden on ollut välttämätöntä löytää hänet."
"Eikö kukaan sitten mennyt Thornfield Halliin. Eikö kukaan nähnyt Mr.
Rochesteria?"
"Luullakseni ei."
"Mutta hänelle kirjoitettiin kuitenkin?"
"Tietysti."
"Ja mitä hän vastasi? Kenellä on hänen kirjeensä?"
"Mr. Briggs sanoo, että vastaus hänen kirjeeseensä ei ollut Mr.
Rochesterilta, vaan eräältä naiselta. Siinä on allekirjoituksena 'Alice
Fairfax'."
Tunsin ahdistavaa pettymystä. Pahin pelkoni oli nähtävästi totta: hän oli varmaan lähtenyt Englannista ja sokeassa epätoivossaan rientänyt johonkin entiseen olinpaikkaansa mannermaalla. Ja mitä lievitystä oli hän siellä etsinyt tuskalleen — mitä esineitä voimakkaille intohimoilleen? En uskaltanut vastata kysymykseeni. Voi poloista isäntääni, joka kerran oli ollut melkein mieheni ja jota niin usein olin nimittänyt rakkaakseni!