Hetkisen epäröityäni vastasin:
"Mutta oletteko varma, että ette ole samassa asemassa kuin valloittaja, jonka voitto on tullut liian kalliiksi? Eikö toinen samanlainen voitto saattaisi teitä häviöön?"
"Sitä en luule, ja jos niin olisikin, ei se paljoa merkitsisi, sillä toista samanlaista ei minun koskaan tarvitse taistella. Taisteluni on ollut ratkaiseva. Tieni on nyt selvä, ja kiitän Jumalaa siitä." Tämän sanottuaan hän vaikeni ja palasi työhönsä.
Kun keskinäinen onnemme — s.o. Dianan, Maryn ja minun — vihdoin sai rauhallisemman luonteen ja palasimme tavallisiin töihimme, oli St. John enemmän kotona. Hän istui samassa huoneessa kuin me väliin tuntikausia. Sillä aikaa kun Mary piirusti, Diana tutki erästä tieteellistä teosta, johon hän minun ihmeekseni oli käynyt käsiksi, ja minä ponnistelin eteenpäin saksalaisessa kirjassani, tutki hän omaa salaperäistä kieltänsä — erästä itämaista kieltä, jonka oppimisen hän suunnitelmiensa vuoksi katsoi välttämättömäksi. Siinä istuessaan kirjansa ääressä lukukomerossaan näytti hän hyvinkin levolliselta ja työhönsä vajonneelta, mutta silloin tällöin jättivät hänen siniset silmänsä tuon oudonnäköisen kieliopin ja harhailivat yli huoneen pysähtyen joskus meihin, hänen lukutovereihinsa, ja tarkastellen meitä omituisen terävästi. Jos hänet yllätettiin tästä, palasi hän heti työhönsä, mutta yhä uudelleen harhaili hänen katseensa etsivänä pöytämme ääressä. Ihmettelin tätä. Ihmettelin sitäkin, ettei hän koskaan unohtanut ilmaista tyytyväisyyttään erään asian johdosta, joka minusta tuntui merkityksettömältä, nimittäin jokaviikkoinen käyntini Mortonin koulussa, ja vielä enemmän ihmettelin, kun hän alituisesti kehoitti minua täyttämään tämän tehtäväni riippumatta ilmoista ja pilkkasi sisariaan, jotka eivät olisi laskeneet minua menemään, jos ilma oli kovin epäsuotuisa.
"Jane ei ole sellainen raukka kuin miksi tahtoisitte tehdä hänet", oli hänen tapansa silloin sanoa. "Hän voi kestää tuulenpuuskia ja sadekuuroja ja muutamia lumihiutaleita yhtä hyvin kuin kuka tahansa meistä. Hänen ruumiinrakenteensa on terve ja joustava, ja hän voi kestää ilmanalan vaihteluita paremmin kuin moni vankkarakenteinen."
Ja kun sitten tulin kotiin usein hyvin uupuneena, en koskaan uskaltanut valittaa, koska näin, että se olisi ollut hänelle vastenmielistä. Rohkeus ja voima miellytti häntä, mutta heikkoutta hän vihasi.
Eräänä iltapäivänä sain kuitenkin luvan jäädä kotiin, koska todella olin vilustunut. Diana ja Mary olivat minun sijastani menneet Mortoniin. Istuin Schillerini ääressä, ja St. John tutki itämaisia harakanvarpaitaan. Kun vaihdoin kirjani toiseen, satuin katsomaan siihen suuntaan, missä hän istui, ja huomasin, että nuo siniset, valppaat silmät katselivat minua tarkasti. Kuinka kauan ne olivat tutkineet minua, en osaa sanoa. Katse oli niin läpitunkeva ja samalla niin kylmä, että jouduin omituisen mielialan valtaan ja melkein pelästyin.
"Jane, mitä teette?"
"Luen saksaa."
"Minä tahtoisin, että jättäisitte saksan sikseen ja alkaisitte lukea hindustania."