"Te laskette leikkiä."
"Kaikkea muuta — päinvastoin minun täytyy saada tahtoni läpi ja sanon kohta minkätähden."
Hän selitti sitten, että hän itse parhaillaan tutki hindustanin kieltä ja että hän oli vaarassa unohtaa alkeet päästessään pitemmälle. Hänelle olisi suureksi hyödyksi jos hänellä olisi oppilas, jonka kanssa hän yhä uudelleen voisi lukea alkeita ja siten painaa ne pysyvästi mieleensä. Hän oli jonkun aikaa epäröinyt, valitsisiko hän oppilaakseen toisen sisaristaan vai minut, sitten hän oli valinnut minut, koska hän näki, että minä voin istua kauimmin työni ääressä meistä kolmesta. Tahdoinko suoda hänelle tämän avun? Uhraukseni ei luultavasti tulisi pitkäaikaiseksi, koska hänen lähtöönsä oli enää kolme kuukautta.
St. John oli mies, jolta ei helposti kieltänyt mitään, koska tunsi, että kaikki vaikutelmat, olivat ne sitten iloisia tai tuskallisia, painuivat syvälle hänen mieleensä. Minä suostuin. Kun tytöt tulivat kotiin, sai Diana nähdä oppilaansa siirtyneen veljensä oppilaaksi. Hän nauroi, ja sekä hän että Mary vakuuttivat, että St. John ei olisi koskaan saanut heitä tuollaiseen työhön.
Hän vastasi tyvenesti: "Minä tiedän sen."
Opin tuntemaan hänet hyvin kärsivälliseksi, hyvin lempeäksi, ja kuitenkin hyvin vaativaksi opettajaksi. Hän vaati minulta paljon työtä, ja kun täytin hänen odotuksensa, osoitti hän omalla tavallaan tyytyväisyyttään. Vähitellen hän sai eräänlaisen vallan ylitseni, ja oma vapauteni oli mennyttä. Hänen kiitoksensa ja huomaavaisuutensa rajoittivat minua enemmän kuin hänen välinpitämättömyytensä. En enää voinut puhua ja nauraa vapaasti hänen läheisyydessään, koska liiankin hyvin tunsin, että vilkkaus — ainakin minussa — oli hänelle vastenmielistä. Tiesin, että hän hyväksyi minussa vain vakavan mielialan ja vakavat harrastukset, ja kaikki muu tuli minulle pian mahdottomaksi hänen läheisyydessään. Jouduin jäätävän lumouksen valtaan. Kun hän sanoi "mene", menin, "tule", tulin, "tee tämä", tein sen. Mutta minä en rakastanut orjuuttani ja useasti toivoin, että hän yhä edelleen olisi kohdellut minua välinpitämättömästi.
Eräänä iltana seisoimme hänen ympärillään, hänen sisarensa ja minä, ja sanoimme hänelle hyvää yötä. Tapansa mukaan hän suuteli sisariansa ja antoi minulle kätensä. Diana, joka sattui olemaan vallattomalla tuulella — häneen ei veljen tahto tehonnut, sillä hänen oma tahtonsa oli yhtä voimakas — huudahti:
"St. John, sinä sanot Janea kolmanneksi sisareksesi, mutta sinä et kohtele häntä sellaisena. Sinun pitäisi suudella häntäkin."
Hän työnsi minut St. Johnin eteen. Minun mielestäni Dianan käytös oli sopimatonta ja olin hyvin hämilläni, mutta St. John taivutti päänsä, hänen kreikkalaiset kasvonsa olivat minun kasvojeni tasalla, hänen silmänsä katsoivat läpitunkevasti omiini, ja — hän suuteli minua. Mitään sellaista kuin marmorisuudelmia ja jääsuudelmia ei liene olemassa, muuten sanoisin, että kirkollisen serkkuni suudelma kuului näihin luokkiin. Mutta tutkivia suudelmia kenties kyllä on, ja sellainen oli hänen suudelmansa. Annettuaan sen hän katsoi vaikutusta, mikä ei ollut millään tavalla merkillinen. Olen varma etten edes punastunut, mutta kenties kalpenin hieman, sillä minusta tuntui kuin olisi hänen suudelmansa sinetillä sulkenut kahleeni. Tämän jälkeen hän joka ilta suuteli minua, ja se vakavuus ja tyyneys, millä alistuin tähän uuteen tapaan, näytti antavan sille eräänlaisen viehätyksen hänen silmissään.
Mitä minuun tulee, pyrin joka päivä miellyttämään häntä enemmän, mutta samalla tunsin, kuinka minun täytyi kieltää puolet luontoani, tukahuttaa puolet taipumuksiani, kääntää haluni luonnonvastaiseen suuntaan ja pakottaa itseäni tavoittelemaan päämääriä, joihin minulla ei ollut vähintäkään kutsumusta. Hän tahtoi kohottaa minut tasolle, jolle en voinut päästä, ja oli tuskallisen väsyttävää seurata hänen lippuansa. Yhtä mahdotonta olisi ollut muovailla epäsäännölliset kasvoni hänen klassillisten piirteittensä mukaan ja antaa vaihteleville, vihreille silmilleni hänen merensinisten silmiensä juhlallinen, vakava kiilto.