"Sanoittehan, etten voi, jollen ole naimisissa kanssanne."
"Ettekö sitten aio tulla vaimokseni? Pysyttekö vieläkin päätöksessänne?"
Miten paljon kauhua voikaan kylmän ihmisen levollinen, jäätävä kysymys herättää? Heidän suuttumuksensa on kuin lumivyöry, kuin jäätyneen meren aukeaminen.
"Ei, St. John, minä en tule vaimoksenne, minä pysyn päätöksessäni."
Lumivyöry oli jo lähtenyt liikkeelle ja liukunut hiukan alaspäin, mutta se ei vielä syöksynyt ylitseni.
"Vielä kerran, minkätähden tämä kielto?" kysyi hän.
"Koska ette rakasta minua ja koska nyt lisäksi melkein vihaatte minua. Jos tulisin vaimoksenne, kiduttaisitte minut kuoliaaksi. Teette sen jo nyt."
Hänen poskensa ja huulensa kalpenivat — tulivat aivan valkeiksi.
"Kiduttaisin teidät kuoliaaksi — teen sen jo nyt? Sananne ovat kiihkeät, epänaiselliset, valheelliset — sellaisia ei saa käyttää! Ne ilmaisevat onnetonta mielenlaatua ja ansaitsevat mitä ankarinta moitetta. Ne tuntuvat anteeksiantamattomilta, mutta ihmisen velvollisuus on antaa anteeksi lähimäisellensä — ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän."
Nyt olin pilannut koko asian. Koettaessani rehellisesti haihduttaa hänen mielestään edellisen loukkaukseni jäljen olin vain painanut uuden, paljon syvemmän, tuolle kiinteälle pinnalle, vieläpä polttanut sen siihen.