"Minun tehtäväni on silloin muistaa teitä rukouksissani ja hartaasti pyytää Jumalalta, ettei teistä tulisi kadotuksen lasta. Luulin näkeväni teissä yhden hänen valituistaan. Mutta Jumala näkee syvemmälle kuin ihminen, ja hänen tahtonsa tapahtukoon."
Hän avasi portin ja lähti kävelemään alas laaksoon. Hän oli pian poissa näkyvistäni.
Tullessani takaisin seurusteluhuoneeseen seisoi Diana ikkunan ääressä hyvin miettivän näköisenä. Diana oli koko lailla pitempi kuin minä, hän laski kätensä olkapäälleni ja kumartui tarkastamaan kasvojani.
"Jane", sanoi hän, "sinä olet näihin aikoihin aina kalpea ja kiihtyneen näköinen. Olen varma, että jotakin on tekeillä. Sano minulle, mitä St. John ja sinä puuhaatte keskenänne. Olen viimeisen puolen tunnin ajan katsellut teitä ikkunasta — suo anteeksi, että vakoilen, mutta olen jo kauan kuvitellut tiesi mitä. St. John on omituinen ihminen —"
Hän pysähtyi — minä vaikenin — sitten hän jatkoi:
"Tuo herra veljeni mahtaa hautoa aivan erikoisia suunnitelmia sinun suhteesi. Hän on jo kauan kunnioittanut sinua huomaavaisuudellaan ja mielenkiinnolla, jota hän ei koskaan ole osoittanut kenellekään muulle. Mitä se merkitsee? Soisinpa että hän olisi rakastunut sinuun — onko hän, Jane?"
Painoin hänen viileän kätensä kuumalle otsalleni. "Ei, Di, ei hituistakaan."
"Minkätähden hän sitten alituisesti seuraa sinua silmillään — jättäytyy kahdenkesken kanssasi ja pysyttelee aina vieressäsi? Mary ja minä olemme päättäneet, että hän tahtoo naida sinut."
"Niin hän tahtookin — hän on pyytänyt minua vaimokseen."
Diana taputti käsiään. "Juuri sitä me ajattelimme ja toivoimme. Ja sinä otat hänet, Jane, eikö niin? Ja sitten hän jää Englantiin."