"Minkätähden? Kuinka niin?" Vereni jähmettyi taaskin.
"Missä hän on?" kysyin. "Onko hän Englannissa?"
"Kyllä, kyllä, hän ei luultavasti pääse pois Englannista nyt, hän kyllä saa nyt pysyä siinä missä on."
Mikä kidutus tämä olikaan! Ja mies näytti päättäneen pitkittää sitä.
"Hän on umpisokea", sanoi hän vihdoinkin. "Niin, umpisokea hän on —
Mr. Edward."
Olin pelännyt pahempaa. Olin luullut, että hän oli mielipuoli. Kokosin nyt voimani ja kysyin, mikä oli aiheuttanut tämän onnettomuuden.
"Hänen oma rohkeutensa, Miss, voisi sanoa myös, hänen hyväsydämisyytensä. Hän ei tahtonut jättää taloa ennenkuin kaikki muut olivat poissa paitsi hän itse. Kun hän vihdoin tuli alas suuria portaita Mrs. Rochesterin heittäydyttyä alas katolta, romahti katto maahan. Hänet vedettiin esiin raunioitten alta elävänä, mutta pahasti vahingoittuneena. Eräs hirsi oli pudonnut sillä tavalla että se suojeli häntä, mutta hänen toinen silmänsä oli vuotanut pois ja toinen käsi niin rusentunut, että Mr. Carterin heti täytyi leikata se pois. Toiseen silmään hän sai tulehduksen ja sekin menetti näkönsä. Hän on nyt aivan avuton — sokea ja rampa."
"Missä hän on? Missä hän asuu nyt?"
"Ferndeanissä, eräässä talossaan noin kolmenkymmenen peninkulman päässä. Se on aivan yksinäinen paikka."
"Ja kuka asuu hänen kanssaan?"