"Mrs. Reed, enoni rouva. Enoni on kuollut ja jättänyt minut hänen hoitoonsa."
"Eikö hän sitten ottanut sinua kasvatettavakseen omasta tahdostaan?"
"Ei, Miss, hän oli pahoillaan kun hänen piti tehdä se, mutta enoni ennen kuolemaansa vaati hänet lupaamaan, että hän aina pitäisi minut luonaan. Olen usein kuullut palvelijain puhuvan tästä."
"No niin, Jane, olet ehkä kuullut, että kun rikollista syytetään, saa hän aina puhua puolustuksekseen. Sinua on syytetty vilpillisyydestä, puolusta itseäsi niin hyvin kuin voit! Kerro, mitä muistat todeksi, mutta älä lisää äläkä liioittele mitään!"
Päätin syvimmällä sydämessäni olla mahdollisimman oikeudenmukainen, mahdollisimman tasapuolinen kertomuksessani. Mietittyäni muutamia minuutteja kootakseni sanottavani kerroin hänelle koko lapsuuteni surullisen tarinan. Olin nyt vapaa kiihkosta, ja kieleni oli hitaampi kuin tavallisesti käsitellessään tuota surullista aihetta. Muistin myöskin Helenan varoitukset kostonhalusta ja vuodatin kertomukseeni paljon vähemmän sappea kuin tavallisesti. Näin rajoitettuna ja yksinkertaisena kertomukseni tuntuikin uskottavammalta, ja puhuessani tunsin koko ajan, että Miss Temple uskoi minua täydellisesti.
Olin ohimennen maininnut, että Mr. Lloyd oli tullut katsomaan minua kouristuskohtaukseni jälkeen, sillä en suinkaan unhottanut tuota minulle niin kauheata kohtausta punaisessa huoneessa, jota kertoessani kiihkoni alkoi taas herätä. Ei mikään voinut lieventää muistissani sitä rajua tuskaa, joka oli vallannut mieleni, kun Mrs. Reed sulki korvansa kiihkeiltä anteeksipyynnöiltäni ja lukitsi minut uudestaan tuohon pimeään kummitushuoneeseen.
Olin lopettanut. Miss Temple katseli minua ääneti muutamia minuutteja ja sanoi sitten:
"Tunnen Mr. Lloydin, kirjoitan hänelle, ja jos hänen vastauksensa on sopusoinnussa kertomuksesi kanssa, puhdistetaan sinut julkisesti kaikista syytöksistä. Minun silmissäni, Jane, olet nyt jo puhdas."
Hän suuteli minua ja piti minut vielä luonansa, mikä oli minulle hyvin mieluista, sillä iloitsin lapsen tavoin saadessani katsella hänen kasvojaan, pukuansa ja paria koristettansa, hänen valkeata otsaansa, kiiltäviä kiharoitansa ja tummia, säteileviä silmiänsä. Sitten hän kääntyi Helenan puoleen.
"Kuinka jaksat, Helena? Oletko yskinyt paljon tänään?"