"Mitä väkeä, sir?"
"Vihreäpukuisia miehiä; tuo kuutamoilta oli kuin niitä varten. Jouduinko johonkin taikapiireistänne, joita olitte tehnyt tuolle kirotulle jäätikölle?"
Pudistin päätäni. "Kaikki vihreät miehet jättivät Englannin jo sata vuotta sitten", sanoin, ja koetin puhua yhtä vakavasti kuin hänkin. "Niitten jälkiä ei näy enää edes Hay'n tiellä eikä niityillä sen ympärillä. Minä luulen, että niitten yöllistä ilonpitoa ei valaise enää kesän, syksyn eikä talven kuu."
Mrs. Fairfax oli pudottanut kutimensa ja kuunteli silmät pystyssä tätä outoa puhetta.
"No niin", sanoi Mr. Rochester, "jos vanhempanne ovatkin kuolleet, täytyy teillä sentään olla jonkinlaisia sukulaisia, setiä ja tätejä."
"Ei ketään, en ole ainakaan nähnyt ketään."
"Ja kotinne?"
"Minulla ei ole kotia."
"Missä asuvat veljenne ja sisarenne?"
"Minulla ei ole veljiä eikä sisaria."