"Entä jos hän olisi rakastajanne?" kysäisi Ginevra julmassa ilossaan.
"Oi taivas, mikä autuus!" sanoin minä, "mutta olkaa toki inhimillinen, neiti Fanshawe: panna sellaisia asioita päähäni on samaa kuin näyttää karkotetulle Kain-paralle väläyksiä paratiisista."
"Te siis pidätte hänestä?"
"Niinkuin pidän makeisista, hedelmähillosta, sokerileivoksista ja ansarikukista."
Ginevra ihaili makuani, sillä kaikkia näitä hän rakasti intohimoisesti ja saattoi siis helposti luulla, että minä tein samoin.
"Ja nyt Isidore", jatkoin. Myönnän että olin vieläkin uteliaampi näkemään hänet kuin hänen kilpailijansa, mutta Ginevra oli kokonaan syventynyt jälkimmäiseen.
"Alfred pääsi tänä iltana tänne", hän kertoi, "tätinsä, vapaaherratar de Dorlodot'n välityksellä. Nyt kun olette nähnyt hänet, voitte kai ymmärtää miksi minä olen ollut niin loistavalla tuulella kaiken iltaa, näytellyt hyvin, tanssinut sellaisella innolla, ja miksi nyt olen onnellinen kuin kuningatar. Dieu! Dieu! Oli niin verrattoman lystikästä katsella ensin häntä ja sitten toista ja hullaannuttaa molemmat."
"Mutta tuo toinen — niissä hän on? Näyttäkää minulle Isidore."
"En minä."
"Miksi ei?"