"Ilmaston vaihdos, olosuhteiden vaihdos, siinä minun määräykseni", jatkoi käytännöllinen nuori tohtori. "Mutta palatkaamme asiaan, Lucy. Toistaiseksi ei isä Silas, niin ovela kuin onkin (sanotaan että hän on jesuiitta), tiedä enempää kuin te sallitte hänen tietävän, sillä sen sijaan että olisitte palannut Rue Fossettelle, vaeltelitte kuumehoureissa — kuume oli varmaan hyvin korkea —"
"Ei, tohtori John, kuumeessa tapahtui käänne sinä yönä — älkää selittäkö että olin houreissa, minä tiedän asian paremmin."
"Hyvä, olitte epäilemättä yhtä tajuissanne kuin minä tällä hetkellä! Olitte vaeltanut aivan vastakkaiseen suuntaan kuin kouluun päin. Lähellä begiiniluostaria, keskellä vihuria ja rankkasadetta ja pilkkopimeätä olitte pyörtynyt ja kaatunut. Pappi tuli avuksenne ja lääkäri sattui paikalle, kuten näimme. Otimme yksissä neuvoin ajurin ja toimme teidät tänne. Isä Silas, niin vanha kuin onkin, tahtoi kantaa teidät ylös ja laski itse teidät tuolle sohvalle. Hän olisi varmaan jäänyt paikalle kunnes seisahtunut elontoimintanne olisi palannut, ja niin olisin minäkin, mutta samassa tuli kiireellinen sana kuolevalta potilaalta, jonka juuri olin jättänyt. Meitä kutsuttiin suorittamaan viimeisiä velvollisuuksia — lääkärin viimeistä käyntiä ja papin viimeistä toimitusta, joita ei voinut lykätä. Isä Silas ja minä lähdimme yhdessä, äitini vietti iltaa poissa kotoa, me jätimme teidät Marthan hoitoon antaen määräyksiä, joita hän näyttää noudattaneen menestyksellisesti. No, oletteko katolilainen?"
"En vielä", vastasin hymyillen. "Ja älkää koskaan antako isä Silaksen tietää missä asun, muuten hän yrittää käännyttää minut. Mutta viekää hänelle parhaat ja vilpittömimmät kiitokseni, kun tapaatte hänet, ja jos minusta joskus tulee rikas, lähetän rahaa hänen köyhilleen. Katsokaa, tohtori John, äitinne herää, teidän pitäisi soittaa teetä."
Sen hän tekikin, ja kun rouva Bretton hypähti pystyyn, — ihmeissään ja harmistuneena lankeemuksestaan sekä täysin valmiina kiistämään ensinkään nukkuneensa — hänen poikansa hyökkäsi iloisesti hänen kimppuunsa.
"Hys, äiti! Nuku vielä. Sinä olet kuin viattomuuden perikuva unelmissasi."
"Minun unelmani, John Graham! Mitä sinä puhelet? Sinähän tiedät etten koskaan nuku päivisin: tämä oli vain ihan kevyt torkahdus."
"Aivan niin, serafin lempeä nukahdus, keijukaisen uni. Äiti, tuollaisena sinä mielestäni aina muistutat Titaniaa."
"Sen tähden että sinä itse olet aivan kuin Pulma."
"Neiti Snowe, oletteko koskaan kuullut sukkelampaa kuin äidin kokkapuheet? Hän on hilpein tuonkokoinen ja -ikäinen nainen."