Oikea arvelu, mutta nyt olin aivan terve.

Missä olin viettänyt lomani?

Enimmäkseen Rue Fossettella, osaksi madame Brettonin luona.

Hän oli kuullut että olin jäänyt yksin Rue Fossettelle, oliko niin?

En aivan yksin, Marie Broc (tylsämielinen) oli ollut seuranani.

Hän kohautti olkapäitään, ja nopeita ristiriitaisia ilmeitä välähti hänen kasvoissaan. Herra Paul tunsi Marie Brocin hyvin; hän ei koskaan voinut pitää tuntia kolmannella osastolla (johon vähimmin edistyneet oppilaat kuuluivat) ilman että tyttö aiheutti hänessä kiivaan taistelun vastakkaisten mielialojen välillä. Tytön ulkomuoto, vastahakoinen käytös ja lukuisat uppiniskaisuuden puuskat ärsyttivät hänen luontoaan ja herättivät hänessä voimakasta vastenmielisyyttä — tunne jolle hän oli liiankin altis, jos hänen makuaan loukattiin tai hänen tahtoaan vastustettiin. Toisaalta tytön kova kohtalo vetosi voimakkaasti hänen lempeyteensä ja sääliinsä tavalla jota hänen luontonsa ei voinut vastustaa. Tästä seurasi miltei jokapäiväisiä taisteluita kärsimättömyyden ja vastenmielisyyden sekä säälin ja oikeudentunnon välillä, ja sanottakoon hänen kunniakseen, että edelliset tunteet pääsivät hyvin harvoin voitolle — kun se joskus tapahtui, osoitti Paul kerrassaan hirmuista sisua. Hänellä oli voimakkaat intohimot, hänen vastenmielisyytensä ja kiintymyksensä oli yhtä kiihkeätä, ja se voima, jota hän käytti molempien hillitsemiseen, ei mitenkään laimentanut sivullisen käsitystä niiden kiivaudesta. Saattaa hyvin otaksua että tuollaiset taipumukset helposti herättivät pelkoa ja vastenmielisyyttä tavallisissa ihmisissä. Oli kuitenkin erehdys pelätä häntä: mikään ei siinä määrin raivostuttanut häntä kuin arkuus ja epäluulo, eikä mikään tyynnyttänyt häntä niin helposti kuin ystävällinen luottamus. Siihen vaadittiin kuitenkin perinpohjaista tutustumista hänen luonteeseensa, ja hänen luonteensa oli sitä laatua, jota harvoin ymmärrettiin.

"Kuinka tulitte toimeen Marie Brocin kanssa?" hän kysyi lyhyen äänettömyyden jälkeen.

"Monsieur, minä tein parhaani, mutta oli kauheata olla yksin hänen kanssaan."

"Teillä on siis raukkamainen sydän! Teiltä puuttuu rohkeutta, ehkä myös armeliaisuutta. Teillä ei ole ominaisuuksia joista syntyy laupeudensisar."

(Hän oli uskonnollinen pieni mies omalla tavallaan: katolisen uskon opettama kieltäytyminen ja uhrautuminen sai häneltä osakseen kunnioitusta.)