"Tuollaisen pikkuruisen olisi pitänyt olla levolla jo monta tuntia sitten, mutta istuitte luultavasti ylhäällä odottamassa minua."
"Enkä istunut."
"Varmaankin toivoitte saavanne iloita minun seurastani. Tiesitte että tulisin kotiin, ja tahdoitte odottaa niin kauan että näkisitte vilauksen minusta."
"Minä istuin ylhäällä isän tähden enkä teidän."
"Erittäin hyvä, neiti Home. Minusta tulee suosikki; lyönpä vetoa että minut pian pannaan isän edelle."
Tyttö toivotti minulle ja rouva Brettonille hyvää yötä. Hän näytti juuri epäröivän oliko Graham kyllin ansiokas samaan huomaavaisuuteen hänen puoleltaan, kun poika tarttui häneen yhdellä kädellään ja piti sillä häntä ylhäällä päänsä päällä. Peilistä takan yläpuolelta tyttö näki itsensä korkealla ilmassa. Teon äkillisyys ja rohkeus sekä kunnioituksen puute olivat liikaa.
"Hävetkää, herra Graham", hän huusi vihastuneena, "laskekaa minut alas!" Päästyään taas jaloilleen hän jatkoi: "Tahtoisin tietää mitä te ajattelisitte minusta, jos kohtelisin teitä tuolla tavoin, nostaisin teidät kädelläni" — hän kohotti tuota mahtavaa jäsentä — "niinkuin Warren nostaa pientä kissaa." Näin sanoen hän poistui huoneesta.
III
LEIKKITOVERIT
Herra Home viipyi talossa kaksi päivää. Vierailunsa aikana ei häntä saatu kertaakaan lähtemään ulos; hän istui kaiken päivää takan ääressä, väliin ääneti, väliin kuunnellen rouva Brettonin pakinaa ja vastaillen siihen. Rouva Brettonin suhtautuminen häneen oli soveliasta hänen sairaalloiselle mielentilalleen — ei liioitellun myötätuntoista, ei myöskään liian vierasta eikä järkeilevää, olipa siinä pieni vivahdus äidillisyyttäkin — rouva Bretton oli siksi paljon häntä vanhempi, että tuo vivahdus oli sallittua.