"Hän ei ole paljon muuttunut", sanoin minäkin.
Olimme vaiti muutamia hetkiä. Katsellen ympärilleen hän sanoi:
"Täällä on paljon tavaroita, jotka ennen olivat Brettonissa. Muistan tämän neulatyynyn ja tuon peilin."
Nähtävästi hän ei ollut arvioinut muistiaan liian suureksi, ei ainakaan toistaiseksi näyttänyt siltä.
"Luuletteko siis että olisitte tuntenut rouva Brettonin?" jatkoin.
"Muistan hänet täydellisesti; kasvojen juonteet, oliivinväriset kasvot, mustan tukan, hänen mittansa, käyntinsä ja äänensä."
"Tohtori Brettonin tunteminen ei tietenkään voisi tulla kysymykseen", jatkoin. "Kun näin ensi tapaamisenne, huomasin itse asiassa että hän oli teille vieras."
"Ensimmäisenä iltana olin ymmälläni", hän vastasi.
"Kuinka hän ja isänne sattuivat tuntemaan toisensa?"
"He vaihtoivat nimikortteja. Nimet Graham Bretton ja Home de Bassompierre antoivat aihetta kysymyksiin ja selvittelyihin. Tämä tapahtui toisena päivänä, mutta jo sitä ennen aloin minä aavistaa jotakin."