"Te tarvitsette valvontaa ja silmälläpitoa", jatkoi hän, "ja teille on hyvä että minä näen tämän ja teen parhaani täyttääkseni nämä molemmat velvollisuudet. Minä pidän silmällä teitä ja toisia hyvin tarkkaan, hyvin herkeämättä, lähempää ja useammin kuin he ajattelevatkaan. Näettekö tuon valaistun ikkunan?"
Hän osoitti erästä ikkunaa poikakoulun ravintolahuoneissa.
"Siinä", hän sanoi, "on huone jonka olen vuokrannut nimellisesti lukuhuoneeksi — itse asiassa tähystyspaikaksi. Siellä istun ja luen tuntikausia: se on minun tapani — minun huvitukseni. Kirjani on tämä puutarha, sen sisältönä on ihmisluonne — naisluonne. Minä osaan teidät kaikki ulkoa. Ah, minä tunnen teidät hyvin — St. Pierren, pariisittaren — tuon hallitsijanaisen, itse serkkuni Beckin."
"Se ei ole oikein, monsieur."
"Mitä? Eikö se ole oikein? Minkä uskontunnustuksen mukaan? Tuomitseeko joku Lutherin ja Calvinin opinkappale sen? Mitä se minulle merkitsee? Minä en ole protestantti. Rikas isäni (sillä vaikka minä olen tuntenut köyhyyttä ja nähnyt nälkää kokonaisen vuoden eräässä Rooman ullakkokamarissa — nähnyt nälkää viheliäisesti, usein yksi ainoa ateria päivässä ja vähin ei sitäkään — olen kuitenkin syntynyt rikkauteen) — rikas isäni oli hyvä katolilainen ja antoi minulle papin ja jesuiitan opettajaksi. Minä muistan hänen opetuksensa, ja mitä keksintöjä — suuri Jumala — olenkaan niiden avulla tehnyt!"
"Varkain tehdyt keksinnöt tuntuvat kunniattomilta keksinnöiltä."
"Puritaani! Minä en sitä epäile. Mutta kuulkaahan nyt kuinka minun jesuiittasysteemini toimii. Te tunnette St. Pierren?"
"Osittain."
Hän nauroi. "Sanotte oikein — 'osittain', kun minä taas tunnen hänet kauttaaltaan. Siinä on ero. Hän näytteli minulle ystävyyttä, tarjosi samettikäpälän, hyväili, imarteli, maanitteli minua. Minä olen herkkä naisen imartelulle — herkkä vastoin omaa järkeäni. Vaikka hän ei koskaan ole ollut kaunis, oli hän — kun ensin tulin hänet tuntemaan — nuori, tai osasi näyttää nuorelta. Kuten kaikilla hänen maansa naisilla oli hänellä pukeutumisen taito, hänellä oli viileätä luontevaa seurusteluvarmuutta, joka säästi minulta hämilläolon vaivan —"
"Monsieur, se mahtoi olla tarpeetonta. En eläissäni ole nähnyt teitä hämillänne."