"Hänen luonteestaan minulla on korkea käsitys, ja sen se ansaitseekin."
"Entä hänen mielenlaatunsa? Kertokaa minulle siitä", pyysi hän innokkaasti. "Tehän tunnette hänet hyvin."
"Minä tunnen hänet oikein hyvin."
"Te tunnette hänen kotitapansa. Olette nähnyt hänet äitinsä seurassa.
Kertokaa hänestä poikana."
"Hän on hienotunteinen poika, äitinsä turva ja toivo, ilo ja ylpeys."
Hän piti kättäni omassaan ja antoi sille pienen hyväilevän kosketuksen jokaisesta suopeasta sanastani.
"Millä muulla tavoin hän on hyvä, Lucy?"
"Tohtori Bretton on hyväntahtoinen — inhimillinen koko rotuaan kohtaan. Tohtori Brettonilta riittäisi suopeutta alhaisinta raakalaista tai pahinta rikollista kohtaan."
"Kuulin muutamien herrojen, joidenkin isän ystävien jotka puhuivat hänestä, sanovan samaa. He sanoivat että sairaaloissa monet hänen köyhistä potilaistaan, jotka vapisevat säälimättömien ja itsekkäiden lääkärien edessä, toivottavat hänet tervetulleeksi."
"He ovat oikeassa, minä olen saanut nähdä samaa. Hän otti minut kerran mukaansa erääseen sairaalaan, ja näin kuinka hänet otettiin vastaan. Isänne ystävät ovat oikeassa."