Tähän kysymykseen en voinut vastata, minulla ei ollut sanoja. Mutta näytti kuin hän olisi ajatellut että olin vastannut.
"Aivan oikein, lapseni. Meidän pitäisi tunnustaa Jumala armolliseksi, vaikka emme aina ymmärtäisikään häntä. Meidän pitäisi ottaa vastaan oma osamme, oli se mikä oli, ja koettaa tehdä toisten elämä onnelliseksi. Eikö meidän pitäisi? No hyvä, huomenna aloitan koettamalla tehdä teidät onnelliseksi. Pyrin tekemään jotakin teidän hyväksenne, Lucy, jotakin josta teillä on hyötyä kun minä olen kuollut. Pääni on nyt kipeä liiasta puhumisesta, mutta kuitenkin olen onnellinen. Menkää nukkumaan. Kello lyö kaksi. Kuinka myöhälle minä itsekkyydessäni pidänkään teitä valveilla! Mutta menkää nyt, älkää enää olko levoton minusta, tunnen että voin levätä hyvin."
Hän laskeutui levolle ikään kuin nukkuakseen. Minäkin vetäydyin vuoteeseeni saman huoneen pieneen komeroon. Yö kului hiljaa; hiljaa oli hänen loppunsa vihdoin tullut, rauhallisesti ja ilman tuskia: aamulla hänet löydettiin elottomana, melkein kylmänä, mutta tyynen ja häiriintymättömän näköisenä. Hänen äskeinen vilkastumisensa ja mielen muutoksensa oli ollut kohtauksen enne. Yksi ainoa isku riitti katkaisemaan elämänlangan, jota murhe oli niin kauan kalvanut.
V
LEHTI KÄÄNTYY
Kun emäntäni oli kuollut ja minä taaskin yksinäni, täytyi minun etsiä uusi paikka. Tähän aikaan saattoi hermostoni olla vähän — hyvin vähän — vikaantunut. Tunnustan etten ollut kaunis, päinvastoin laiha, näivettynyt ja onttosilmäinen kuin mikäkin yövalvoja, rasittunut palvelustyttö tai paikaton ja velkaantunut ihminen. Velkaantunut en kuitenkaan ollut enkä aivan köyhäkään, sillä vaikka neiti Marchmont ei ehtinytkään tehdä mitään hyväkseni, kuten hän viimeisenä yönään sanoi aikovansa, sain kuitenkin hautajaisten jälkeen kaikella kunnialla palkkani hänen pikkuserkultaan, perijältä, kitsaannäköiseltä mieheltä, jolla oli kapea nenä ja ahtaat ohimot ja josta tulikin oikea saituri, kuten paljon myöhemmin kuulin, suoranainen vastakohta jalomieliselle sukulaiselleen ja häpeä hänen muistolleen, jota köyhät ja tarvitsevaiset vielä tänä päivänä siunaavat. Omistin siis viisitoista puntaa, terveyden joka tosin oli heikentynyt mutta ei murtunut, ja mielen jonka tila oli samanlainen, joten moneen muuhun verrattuna voitiin asemaani pitää kadehdittavana. Sangen pulmallinen se kuitenkin oli, ja tämän tunsin aika kirpeästi eräänä päivänä, kun minun tasan viikon päästä oli lähdettävä olinpaikastani — toista minulla ei ollut tiedossa.
Tässä pälkähässä oli ainoa keinoni mennä kysymään neuvoa eräältä perheemme vanhalta palvelijalta, joka aikoinaan oli ollut hoitajattareni, ja oli nyt emännöitsijänä suurella tilalla neiti Marchmontin talon lähellä. Vietin muutamia tunteja hänen seurassaan. Hän lohdutti minua, mutta ei osannut antaa neuvoja. Mielessä yhä pimeys jätin hänet hämärän tullessa. Edessäni oli kahden peninkulman kävely. Oli kirkas kylmä ilta. Yksinäisyydestä, köyhyydestä ja neuvottomuudestani huolimatta sykki sydämeni, jota elähytti ja vahvisti nuoruuden joustavuus — nuoruuden joka ei vielä ollut nähnyt kahtakymmentäkolmea kesää — keveästi eikä heikosti. Ei heikosti, siitä olen varma, muuten olisin vavissut yksinäisellä tielläni, joka kulki hiljaisten kenttien yli sivuuttamatta ainoatakaan kylää, taloa tai majaa, olisin kaivannut kuunvaloa, sillä vain tähtien johdolla löysin himmeän polkuni, ja vielä enemmän olisin kammonut tavatonta vierasta, joka sinä iltana paistoi pohjoisessa eloisana, salaperäisenä — revontulia. Mutta tuo juhlallinen muukalainen vaikutti minuun toisin kuin herättämällä pelkoa. Uutta voimaa se tuntui tuovan. Hengitin tarmoa virkeän, hiljaisen tuulenhengen mukana, joka puhalsi sen polulla. Rohkea ajatus lähetettiin mieleeni, ja mieleni vahvistui ottamaan sen vastaan.
"Jätä tämä sydänmaa", sanottiin minulle, "ja lähde muualle."
"Minne", kysyin.
Minun ei tarvinnut katsoa kauas. Luodessani katseeni tuosta alavan, rikkaan Keski-Englannin maalaispitäjästä näin sieluni silmillä sellaista mikä nyt oli ulottuvillani ja jota en vielä koskaan ollut ruumiillisilla silmilläni nähnyt — näin Lontoon.