Kaikki pyhyyden ja viisauden opetus on suuren kellon kaltainen. Kuulijan mukaan on se joko korkeampaa tai yksinkertaisempaa, niinkuin kellon soittajasta riippuu äänen kovuus tai heikkous. Vanhoista ajoista alkaen jakaantuvat pyhien viisasten selitykset, mitä tarkkuuden määrään tulee, asian mukaisiin ja rahvaanomaisiin. Älykkäille, oppineille annetaan asian vaatima totuuden tarkka selitys; yksinkertaisille, oppimattomille annetaan rahvaanomaista, heidän käsityskantaansa mukaantuvaa opetusta. Sillä tämä lienee opin levittämiseksi välttämätön menettelytapa. Buddha myöskin näin menetteli. Bodaipuun alla tapahtuneessa heräämisessään käsittämänsä totuus on syvän syvä, hienon hieno, vaikea sanoa, vaikea käsittää. Jos hän sen paljaaltansa olisi rahvaalle kertonut, niin olisi se vain naurun ja pilkan aineeksi joutunut. Siksipä Buddhan aikanansa antama opetus, niinkuin Konfutsenkin oppilastensa kysymyksiin vastaaminen, aina mukaantuu kuulijoittensa käsityskykyyn. Myöhemmän ajan buddhalaiset ovat opetuksen laadun mukaan jakaneet hänen antamansa opetukset, milloin kahdeksi tieksi, milloin kahdeksi portiksi, milloin kahdeksi, kolmeksi, neljäksi, viideksi opiksi. Siitä huolimatta ei buddhan-oppia suinkaan ole kahta lajia, vaan esitys on opetettavien käsityskyvyn mukaan erilaista. Kun ei tämä kirjanen voi puuttua buddhan-opin yksityiskohtiin, sanomme tästä vain tämän verran.
Ennenkuin Buddha laajemmalta ryhtyi oppiansa levittämään, tahtoi hän ensin pelastaa Araara-erakot, kaksi vanhaa opettajaansa, mutta sai kuulla, että he olivat paikaltansa poistuneet. “Koska niin on, niin menen opettamaan noita viittä kerjäläishartailijaa, joista Urwirv-metsässä erosin”, ajatteli hän ja lähti Benaresiin, johon he olivat muuttaneet.
Tiedämme, kuinka kerjäläishartailijat olivat luulleet, että Buddha oli langennut mailmaan takaisin, koska hän oli virrassa uinut ja juustoa syönyt, ja lähtivät yhdessä kidutusmetsästä Benares-maan Murigadaviin pitkittämään siellä kidutustansa. Kun nyt näkivät Buddhan lähestyvän, niin puhelivat he keskenään: “Katsokaappa häntä, kuinka on lihava ja verevä! Mies on mailman tomuhun tahriintunut! Vaikka tuleekin, niin emme suinkaan häntä entiseen tapaan opettajanamme kohtele. Sillä hän on valansa rikkonut, kidutuksesta luopunut ja himojen maille palannut”. Mutta kun Buddha lähemmä tuli, niin herätti hänen majesteetillisen muotonsa kirkkaus kumminkin heissä entisen kunnioituksen tunteen.
Buddha selitti heille, että kidutuksen kautta on mahdoton vapautumista saavuttaa. Kun vaan erehdyksestänsä luopuu, niin vaikka sitten syökin lihaa ja pukeutuu kauniisen pukuun, jättää pyhät kirjoitukset lukematta, munkeille lahjoja antamatta, ja kylmässä ja kuumassa nälkää nähden kidutusta harjoittamatta, niin ei siitä vähääkään ole vapautumiselle haittaa. Mailman saastana ei ole lihan syöminen, vaan himot. Vaikka tunteensa hehkua ja himonsa paloa sammuttamatta kuinka surkeata elämää viettäisi, ei siitä hyötyä olisi. Kun ruumis heikontuu, niin häiriintyy samalla sielukin. Terveessä ruumiissa vasta täydellisen viisauden valon sytyttäminen laatuun käy. Tämä on se oikea keskitie, selitti hän.
Hartailijat tulivat Buddhan opetusta kuullessaan kovin liikutetuiksi ja häpesivät, että olivat turhaan niin monta vuotta itseään kiduttaneet. He pyysivät jalat ristissä kunnioituksesta maahan kumartuneina päästä Buddhan oppilaiksi. Buddha suostui heidän pyyntöönsä ja selitti heille vielä neljän pyhän opinkappaleen totuuden.
Mitkä ne neljä pyhää opinkappaletta ovat? Ne ovat tuskien lopettamisen,
Nirvanaan pääsyn tie:
Ensimäinen koskee vaivaa. Sillä ihmiselämä alkaa vaivalla ja loppuu vaivalla. Syntyminen, vanheneminen, kipu ja kuolema ovat kaikki vaivaa. Vastenmielisiinkin henkilöihin täytyy meidän yhtyä, rakkaistakin erota. Kunnian loiste hälvenee, saatu menetetään. Kaikki täällä on vain ikävyyttä, vaivaa ja tuskaa. On siis ymmärtäminen, että tämä mailma on vaivojen maa. Se on viisauden alku.
Toinen koskee vaivojen syytä. Vaivojen syynä ovat himot. Haju ja maku meitä viettelevät, ääni ja väri viehättävät, voiton perässä juoksemme, kuuluisuutta hourailemme ja tähän vaahtoisaan, hämärään mailman nautintoon kiintyneinä vaellamme niin, heräämästä kuolemaan asti. Sentähden on tarpeellista, että se, joka tätä mailmaa vaivojen maana pitää, myöskin huomaa, että vaivojen syynä ovat himot.
Kolmas koskee vaivan lakkauttamista. Ken tahtoo himoista vapautua, hän kieltäköön itsensä. Kaikki pyyteet ja himot johtuvat itsekkäisyydestä. Itsekkäisyys on himojen paise, tuskien lähde. Kun itsekkäisyydestä vain luovumme, niin kaikki vaivat paikalla lakkaavat, sillä ei ole olemassa varjoa ilman esinettä.
Neljäs koskee vaivan lakkauttamisen kahdeksaa keinoa. Mitkä ovat nämä vaivan lakkauttamisen kahdeksan keinoa? Ensiksi oikein katsominen, joka tarkoittaa asian vaatimaa katsantotapaa. Toiseksi oikein tahtominen, joka tarkoittaa asian vaatimaa päättäväisyyttä. Kolmanneksi oikein puhuminen, joka tarkoittaa asian mukaista puhetapaa. Neljänneksi oikein toimiminen, joka tarkoittaa asian mukaista menettelytapaa. Viidenneksi oikein eläminen, joka tarkoittaa asian vaatimaa elämäntapaa. Kuudenneksi oikein eteneminen, joka tarkoittaa asian vaatimaa ahkeroimista. Seitsemänneksi oikein ajatteleminen, joka tarkoittaa asian mukaista ajatustapaa. Kahdeksanneksi oikea sydän, joka tarkoittaa asian mukaista sydämen rauhan ja elämän voiman perustaa. Nämä ovat vaivan lakkauttamisen kahdeksan keinoa. Ken autuuden tietä oppia ja pelastusta tavoitella haluaa, hänen tulee ensin noudattaa näitä neljää pyhää opinsääntöä.