Sentähden valitsi Suttodana virkamiestensä joukosta yhdeksän taitavinta ratsastajaa ja lähetti heidät Udsjagrivaan kehoittamaan häntä isänsä mielen nouteeksi synnyinmaahansa palaamaan. Kun lähettiläät saapuivat bambustotemppeliin, saarnasi Buddha pareillaan kerääntyneelle kansanjoukolle sulo-oppiansa. Kuullessaan äkkiarvaamatta Buddhan täydellistä, verratonta opetusta, tulivat he kuin juovuksiin, unohtivat toimensa, buddhan-opin suloutta vain nauttivat ja sille paikalleen jääden, eivät enää palanneet. Kun ei lähettiläitä pitkään aikaan takaisin kuulunut, tuli kuningas yhä murheellisemmaksi. Hän lähetti vielä Buddhan linnassa olon aikaisen, vanhan ystävän, Udain, ja peljäten, ettei hänkään palaisi, hyvästiksi yhä toisteli: “Tule takaisin, tule takaisin!” Udai juoksutti hevoista, matkusti yöt ja päivät ja saapui bambustotemppeliin. Buddhan kohdatessaan antoi hän hänelle isän kirjeen. Kun Buddha sen avasi, huomasi hän, kuinka hellä isän rakkaus oli. Oli kuin olisi se syyttänyt, nurissut, vaikerrellut, suuttunut. Isä huokaili, kuinka vanhuuden murheita on paljon, partansa kuuran kaltaisena. Buddhan palaamista epäröivä tunne ilmeni kirjeessä sydäntä särkevänä. Tyyneenä sen luettuansa ilmoitti Buddha, että hän pyyntöä totellen tulee kotimaassaan käymään. Ilosta hyppien palasi Udai tätä sanomaa viemään.
Udain sanoman saatuaan iloitsi Suttodana-kuningas suuresti, laitatti helmivaunut kuntoon ja lähti loistava seurue ja virkamiesjoukko seurassaan häntä vastaan. Kapilan asujamet myös kun kuulivat, että Siddhaarta perintöruhtinas monta vuotta ahkeroittuansa oli autuuden tien käsittänyt, toiveensa toteuttanut, oppilaita laumottain saavuttanut, mailman kuuluksi tullut ja nyt palaa synnyinmaahansa, niin he hulluina ilosta teitä korjailivat, huoneita koristelivat, tielle hyvää tuoksua siroittelivat, kaunottaria molemmin puolin rivittivät ja niin odottivat hänen seurueensa tuloa. Läheiset ja kaukaiset kylät ja kaupungit niinikään huhun kuultuansa kerääntyivät sankoissa joukoissa katsomaan, kuinka komea Buddhan kulkue olisi.
Mutta he näkivät vain yhden munkin halvassa kaapussaan, sauva oikeassa ja ruoka-astia vasemmassa kädessänsä, paljain käsin ja jaloin tulevan. Kuinka nyt! Oliko tämä se entinen Siddhaarta-perintöruhtinas, nykyinen Buddha? Koko kaupungin väki hämmästyi tätä aavistamatonta näkyä! Erittäinkin kuningas, nähdessään, että hänen aikakautensa jumaloiduksi opettajaksi kunnioitettu poikansa oli kerjäläisen kaltainen, ei voinut mielipahan tunnetta hillitä, vaan kasvot punaisina meni hänen eteensä juuri jotakin sanomaisillaan. Mutta Buddhan täyteläinen, ylevä kasvoin muoto häikäisi hänen silmänsä kuin auringon tai kuun valo. Hengen mahdin masentamana ei kuningas äkkiä saanut sanaa suustansa. Huomaamattansa laskeutui hän vaunuista ales ja tarttui kunnioittavasti hänen käteensä lausuen: “Ah, oletko sinä Siddhaarta? En ole moneen vuoteen sinua nähnyt. Mikä taivaan armo todella, että olen tähän päivään ennättänyt!” Enemmän hän aikoi sanoa, mutta ei saanut sanotuksi, vuodatti tulvanaan kyyneleitä ja katseli häntä kauvan. Kaikkien katselijaakin hihat kostuivat.
Ah, millainen näky! Loistavien vaunuverhojen, helmipäähineihin ja komeisiin pukuihin puettujen ylimysten, kukanpunaisten, lehdenviheriöitten, tuoksuvien naisten keskellä kultaruunuinen, valkohapsinen kuningas, paljasjalkaisen, riissikuppi kädessä seisovan munkin kädestä kyyneleet silmissä kiinni pitämässä! Mikä erinomainen vastakkaisuus! Mutta kerjäläispukuisen Buddhan silmissä varmaankin kaikki nämä koreudet näyttivät vain erämaan hiekalta.
Niinpä Buddha sitten istui isäänsä vastapäätä. Kuninkaan sydämessä vaihtelivat ilon ja surun tunteet. Tuhatmäärin ne pilven tavoin esiin kuohuivat. “Ah, poikani Siddhaarta, lausu, että olet taas vanhan isäsi luo olemaan palannut! Kummoinen olisikaan silloin elämäni iltavuosien onni! Mutta sinusta autuuden tien löytäneestä, heränneestä, näyttänee tämä kuningaskuntani vain tomun hiukkaselta!” Näin tuskaillen Buddhan muotoa katsellessaan, huomasi hän, että se oli kaunis, ylevä, laupea, viisaudesta loistava, kunnian ja voitonhimon varjostakin vapaa. Näin ollen ei kuningas voinut lausua rintansa täyttä toivetta, vaan luopui yrityksestä. Buddha arvasi, mitä isän sydämessä liikkui, ajatellen tähän tapaan: “Tiedän, että olen, isäni, sydäntäsi rasittanut. Rakkautesi tunne on varmaan ollut sietämätön! Minun sydämeni on jo kauvas maailman loistosta eronnut. Paluutietä ei löydy. Pyydän, siinä rakkautesi minusta tähän kansaasi; sitä rakastaos!” Kun Buddha nyt lämpimästi esitti isälle oppiansa, kuunteli hän sitä itkien ja kiittäen lausui: “Nyt olen päässyt mailmasta erilleni! Mikä äsken vaivasi sydäntäni, on nyt hävinnyt kuin pyhäisty. Ellei sinua Siddhaarta ollut olisi, en pitkiin aikoihin olisi vapautunut ihmiselon vaivoista”. Sinä päivänä Buddha toisista eroten vietti yönsä yksinään kaupungin ulkopuolella olevassa metsässä.
Seuraavana päivänä tarttui Buddha sauvaansa ja riissikuppi kädessä lähti kaupungille ruokaa pyytämään. Kapilalaiset itkivät ja vaikertelivat, kun näkivät, että kuninkaan poika, joka entisinä vuosina nelivaljakkoa piiskaten, vaunuverhon suojaamana oli kaupungilla ajellut, nyt oli kerjäläisten joukkoon käynyt, talosta taloon kulki ja ovilla seisoskeli. Kun kuningas taas lähti häntä vastaan ja saattoi hänet hoviin, silloin virkailijat Buddhan ympäröivät, ja ilon ääni täytti koko linnan. Mutta Jasudara-ruhtinatarta vain ei näkynyt. Kun Buddha häntä kysyi, vastasi eräs hovinainen: “Ruhtinatar on huoneesensa sulkeutunut ja huokauksissa aikansa viettää. Kun perintöruhtinaan tulosta hänelle ilmoitin, niin vastasi hän: "Jos minussa on otettavaa, niin on perintöruhtinaan itsensä katsomaan tuleminen". Buddha kysyi siis ruhtinattaren huonetta.
Kun Jasudara näki Siddhaartan sisään tulevan, niin hän heti surunsa sortamana, kuin ääretön tuskansa yhtäkkiä olisi valloille päässyt, lattialla kierien tuli häntä kohden ja ääneensä itkien kumartui hänen jalkoihinsa. Jasudara-ruhtinattaren tunteet on helppo arvata. Miehensä kadottaneen Buddhan puolison monivuotiset aamut ja illat olivat olleet yhtä tuskallista laatua kuin Buddhan harjoitukset. Kun hän oli kuullut, että Buddha oli päänsä ajellut, niin oli ruhtinatarkin leikannut poikki pitkät, pilventuuheat suortuvansa eikä enää käyttänyt ihoväriä. Kuultuansa, että Buddha oli erakon pukuun pukeunut ja kävi paljain jaloin, niin oli hänkin pukeutunut liinavaatteesen eikä käsilläänkään koskenut minkäänmoisiin koristuksiin. Kun hän oli kuullut, että Buddha riissikuppi kädessä kerjää tien varrelta ruokansa, niin oli hänkin hyljännyt kaikki herkut ja nautti vain kasviksia ja huonoa riissiä. Kun joku säälien ruhtinattaren nuorena ollen yksinäistä elämää oli kehoittanut häntä menemään toisiin naimisiin, niin oli hän ylevästi vastannut, että hän on Siddhaartan puoliso. Näin oli hän kaksi kymmentä kaksi vuotta itkien viettänyt. Ja nyt tapahtui, että Siddhaarta Buddhan arvon saavuttaneena, autuuden tien käsittäneenä palasi kotiin! Tästäpä hänen sydämensä häiriöön joutui kuin sekainen lankavyhti. Syystä hän myös nyt Buddhalle äärettömät surunsa ja tuskansa ilmaisi. Buddha taputti hiljalleen ruhtinattaren selkää ja syyn ja seurauksen lain osoittamalla lohdutti häntä. Buddhan suloäänen kaiusta hälveni ruhtinattaren epäselvä tuska. Sittemmin hän poikansa Ragoran kanssa kääntyi buddhan-oppiin.
Seitsemän päivää Kapilassa viivyttyään sanoi Buddha jäähyväiset omaisillensa ja lähti Bradsjeenadsjittoa kohti. Tämä tapahtui Anta Pindikan lupauksen johdosta. Tätä ennen oli Anta Pindika palannut kotiinsa, valinnut paikan viheriöiden puiden keskelle, puhtaan, juoksevan veden ääreen, rakentanut siihen temppelin, jonka nimitti Dsjeedavnahurwateksi, ja odotti nyt Buddhan saapumista. Buddha teki tämän temppelin toimintansa keskustaksi ja vaelteli sieltä kautta koko keski-Indian. Sanotaan, että se oli tähän aikaan, kun hän jälkensä jätti etelässä Ceylonin saarelle, pohjassa Dametaroga-vuorelle. Kolmantena tai neljäntenätoista vuotena heräämisestänsä pelasti hän pohjoisessa, Himalayn rinteillä sijaitsevan Koosara-valtion. Viidentenätoista vuotena palasi hän toistamiseen Kapilaan. Silloin oli jo Suttodana-kuningas kuollut ja Makanama-nimellinen henkilö valtaistuimen perinyt. Kun tämä kuuli Buddhan tulosta, kääntyi hän kohta buddhan-oppiin.
NELJÄSTOISTA LUKU.
Buddhan kuolema.