98 Satu.
Kaxi matka-kumppalia (Toweria) Erinkaltaisesta mielestä.
Kaxi miestä juuri erilaisesta mielestä olit kerran yhdesä matkasa. Yxi niistä käweli werkalleen maahan kallistetulla päällä täynnänsä ja alas painettu tuhannelta murhelliselta ja surulliselta ajatuxelta, ja huusi yhtä päätä, ak! woi! kuinka minun pitää saaman elatuxeni? se toinen waelsi matkansa lystillä ja iloisella mielellä ja jätti ittensä edeskatsomisen ja onnen käsiin. Minun ystäwäni, sano se murehtiwa, kuingas taidat olla niin iloisella ja tytywäisellä mielellä? niin tosin kuin minä olen yxi syntinen, tahtoo minun sydämmeni pakahtua ja haljeta murskaxi siitä pelwosta kuin minulla on elämäni ylöspidon puutoxesta. Tule, tule pois! wastais se toinen, käyköön kuinka tahansa, minä olen ottanut wissin päätöxen ja minulla on kaiken alla yxi tytywäinen ja iloinen mieli. Minkä päätöxen? kysy se surewa. Jaa, sen päätöxen, wastais se toinen, että tehdä kaikki mitä minä woin, ja muutoin kaiken alla uskoa itseni taiwan (Jumalan ) wapaaseen tahtoon ja hywään suosioon.
Mutta sano se tytymätöin, paitsi tätä olen minä tuntenut monta niin rohkiata kuin sinäkin, jotka wihdoin owat uskalluxesaan ja toiwosaan tulleet petetyxi; ja niin se wiheljäinen mies lyöttäysi muihin monenlaisiin murehisiin ja epäilewäisiin ajatuxiin sixi kuin hän wihdoin ulos puhkeis seuraawaiseen kysymyxeen: entä joss minä tulisin sokiaxi? sitten käyskendeli hän hywän matkan hänen kumppalinsa edellä umpi silmisä (kiinni painetuilla, lukituilla silmillä) koetellaxeen kuinka se käwis laatuun, joss sen kaltainen onnettomuus hänta tapais. Sillä wälillä hänen reissu-towerinsa, joka käwi hänen jälissään, löysi yhden rahakukkaron tiellä; joka tapaus näytti ja todisti kuinka tosi hänen oppinsa oli, nimittäin, että meidän pitää uskaltaman meitämme edeskatsomisen (Jumalan) huostaan ja haltuun: sitä wastaan se toinen ei saanut osaa löydykkästä, hywin ansaituxi rangaistuxexi epäilyxensä tähden; sillä kukkaro olis ollut hänen joss ei hän itte olis menetellyt itsiänsä niin, ettei hän saanut sitä nähdä.
Oppi. Se joka itsensä uskoo edeskatsomiselle (se on, Jumalalle) hän on wissi yhdestä ystäwästä hädän aikana; kuin, sitä wastaan yxi surewa epäillys Jumalan hywyydestä, saattaa yhen ihmisen sijhen mahottomaxi, ja tekee hänen ennen aikaansa onnettomaxi, pelwosta että tulla sellaisexi toisti (ajan päälle).
99 Satu.
Yxi Patus-Suutari (kenkäin-paikaaja) ja yxi Räntmästari.
Oli kerran yxi ilonen Patus-Suutari, joka tytywäisellä mielellä eli kaikki päiwänsä, ja huwitti itsiänsä, trallaamisella, weisulla ja leikkipuheilla. Mutta ei niin hywin ollut hänen kranninsa kansa, waikka hänellä oli rahat ja Ränttikammari hallusa; sillä huonesaan ei hän tainnut weisata eikä laulaa, eikä saanut lewollista unta: mutta kuin hän huomeneltain sai wähä unta eli meni horroxihin, herätti se ilonen ja lystinen Suutari hänen ylös usiammasti kuin sata kertaa —. Ak! kuinga usein hän kyllä tuhannen kertaa salaa toiwotti, että unta saataisiin osta markkinoilla, niinkuin muuta kauppa kalua, ruokaa eli juomaa! — koska hän nyt näillä ajatuxilla waiwais itsiänsä, joukahti se hänen ajatuxeensa, lähettää sen weisaawan Suutarin perään. — Tule rakas kranni, sanoi hän, sinä elät kuin yxi Printsi: kuingas paljon taidat wuodesa ansata hantwärkilläs? (käsityölläs) sit en tiedä, hywin uskottu Herra, wastais Suutari; sillä en minä kirjaan ylös pane minun sisälle tulojani, waan kuin minulla on leipä käestä niin suuhun, ja minä niin laitan, että minun rätinkini käy tasan wuoden lopulla, niin minä wähän ja ei ikään sure huomisesta päiwästä. Se on hywin, sanoi Ränttimästari, mutta joss sinä tiedät, paljonkos päiwäsä taidat ansaita, niin on se kewiä laskea mitäs wuodesa saat. Ei se ole mahdollinen tietä, sanoi Suutari, sisälle tuloni owat epätasaiset; sillä meillä on niin paljon pyhä-päiwiä, juhlia ja uutten pyhäin muisto-päiwiä (arki-pyhiä) jotka saattawat yhelle köyhälle handtwärkarille paljon estettä saadaxensa elää työstänsä. Tästä rehellisestä ja konstittomasta puheesta piti Ränttimästari paljon, ja pitkitti puheensa hänen kansaan.
yt minun ystäwäni, sinä olet tullut minun huoneeseeni, niinkuin Suutari, mutta mitäs siitä luulisit, joss sinä jällensä tääldä ulos lähdet niinkuin Keisari? ja siinä samasa laski hän hänen käsiinsä yhen raha-kukkaron josa oli sata Tukaatia. Mene nyt tiehesi, sano hän. Tämän minä skänkkään (kenkään, lahjotan) sinulle. Elä sen kanssa parahitten kuins taidat.
Suutari meni pois kullan kansa, ja luuletteli ittensä niin rikkaaxi, kuin hänellä olis ollut kaikki Peerun kulta-wuoret, jotka langeisit hänen helmaansa. Niin pian kuin hän pääsi kotia, pani hän lukun taga kukkaronsa, ja ynnä Tukaatien kansa kätki ja salpais kaikki hänen elämänsä ilon ja huwituxen yhteen lippaasehen.