Oppi. Moni on surkuttelewaan ystäwiään, joille he kuitengin sydämmesään toista toiwottaisiwat.
114 Satu.
Yxi wanha Ukko ja kuolema.
Oli yxi wanha wäsynyt äjjä, joka meni mettään hakkamaan puita, ja kanto niitä kotia, mutta hän wäsymatkalla, laski takkansa maahan, istu mättäälle ja rupeis huutamaan kuolemata; woi, sanoi hän, joss kuolema tulis! mutta, koska kuolema tuli, ja kysyi häneltä mitä warten hän kutsui häntä, peljästyi se wanha, sanoden, ettäs tahtoisit auttaa minua kantamaan tätä kuormaa.
Oppi. Jokainen rakastaa elämätä, olisko se wanha sairas, eli kerjäläinen.
115 Satu.
Yxi Aasi ja Susi.
Yhellä Aasilla oli suuri tuska yhdestä puikosta, jonga hän oli saanut jalkaansa, josta kiwusta hän suuresti tuskitteli ja päiwitteli; hän tapais wihdoin huomahtemata yhden Suden, jolle hän sano: hywä ystäwä, minä näen, että se kipu joka minulla on saattaa minun kuolemaan, jonga jälkeen Korpit syöwät minun niinkuin yhden raadon; joss sinulla on joku rakkaus minua kohden, niin tee niin hywin, minä rukoilen, ettäs wedät tämän puikon ulos, sillä joss sinä tappaisitkin minun, niin en minä enää tunne taallaista tuskaa. — Susi tahto näyttää ittensä siiwollisexi nöyräxi ja awullisexi, ja teki niin hywin, että hän weti hamppaillaan ulos puikon, joka oli niin suuren kiwun matkaan saattanut Aasi paralle, joka, pelastaxensa ittensä kuolemasta potkais rauta-kengillään niin wäkewästi Suden-kuonolle, ottaan ja hampaille, että hampaat Suden suusta kalisten putoisit, ja hän itte juoxi pois pakoon. Sitten Susi sanoi ittexeen: minä olen hywin kyllä ansainnut tämän tapaturman, sillä minä joka olen enimmän osan eläinden lahtari, olen nyt ruwennut niitten Palperixi, ja sekoittanut itteni Lääkäri konstiin.
Oppi. Jotka ryhtywät asioihin, kuin ei heille sowi, ne woat enimmitten onnettomat.
116 Satu.