Yhdesä yhteisesä Lintujen kokouxesa edesotettiin kaikenlaisia leikkisiä huwituxia, niinkuin enimmitten plaa tapahtua, kuin ihmiset lyöwät ittensä leikkisexi ja panexen wapaasta tahosta iloisexi, yxi wares hyppäis, yxi naakka rywöxen, yxi rastas jätkytteli toisten ääntä, yxi huuhkaja huusi, yxi yö-rastais weisais, yxi taiwaan-mäkärä määky, yxi Rikin-kukko ylpeili, yxi Korppi wiekasteli, yxi Harakka tansi köydellä, yxi Papegoja paljon puheli, yxi kataja-rastas eli Tuomio-herra wihelsi; ja kuka jaxaa ylös luetella kaikki ne kujehet, kuin näin hywäsä seurasa ja pidosa ylös ajateltiin ja löyttiin? tosin kaikki nauroit korkiasti ja ulospuhkeisit iloon.
Yxi Kyhkynen oli se ainoa koko Lintu-parwesta, joka ei huolinut meiskata, nauraa ja hypätä. — Toisna päiwänä oli kaikki nämät hywäin päiwäin junkkarit wäsyneet, kohmelosa, tylyt ja surulliset —. Kyhkynen sitä wastaan oli riski ilonen ja raitis kuin ennengin, ja kuunteli pahaxumata kaikkia niitä herjäyxiä kuin toiset hänelle sanoit, hänen poisolemisensa tähden, ja tytyi wastata; ettei huwitus ja ilo seiso yhdes huikentelewaisesa remahduxesa, waan yhes aina olewasa mielen lewosa ja yhes täydellisesä sydämmen puhtaudesa.
Oppi. Se on suuri wäli ja eroitus ilon ja tytywäisyyden wälillä ilolla taita silloin ja tällöin olla sia pahan juonisillain. Mutta yxi waka aina olewa mielen lepo ja hiljaisuus ilmi tulee ainoastansa sen tykönä jolla on rauhoitettu ja hywä omatunto. Mutta sen jonga pitää taitaman tytyä kaikkijn muihin, pitä ensin tuleman rauhallisexi ja lewollisexi itte tykönään.
112 Satu.
Yxi Jalopeura (Lejjona) ja Kettu.
Yxi Kettu tuli kerran hikipäisä ja henkämystynnä Kuninkaansa-luolalle, josa Lejjona kuunteli hänen alimmaistensa tarpeellisia kaipauxia. Ak! Teidän Majestetinnä! sanoi se wiekastelewa suusta suloinen Kettu: minä etsin minun laillisen Esiwaltani warjellusta panettelemista ja häpiällisiä sanomia wastaan. — Tänäpäänä, aamu-puhteella, löysin minä, ja sain käsijni yhen trykätyn paperin: minun iloni oli sangen suuri, sillä minä ajattelin huwittaa itsiäni, minun yxinäisyydesäni, jollain uudella asialla; mutta Teidän Majestetinnä taita kauhistuxella kuulla, että minä samasa kirjasa ulosmalataan ja merkitään pahimmalla tawalla ja rietaimmilla kuwilla: minä ulos huutaan ja haukutaan wiekkaaxi, petollisexi, kawalaxi, salawihasexi, ulkokullatuxi, ja kuka ennättää ylös lukea kaikki ne ilkiät wiat ja wirhit, kuin minulle tygö-pannaan? Lukekaa itte, Armollisin Kuningas! ja koetelkaat, joss ei se ansaitse kowinta kostoa. Lejjona katto läpi kirjan: mikä on sinun nimes sano nelijalkasten Kuningas? Mikkeli, wastais Kettu. Misäs seiso täsä sinun nimesi, sanoi jälle Lejjona? minun nimeni — wastais Kettu: ei minua täsä tosin nimitetä, mutta yxi Korppi, minun ystäwäni ja krannini, on sanonut minulle, että tämä kirjotus ja malaus on aiwan minun mukaani ja minua tarkoitetaan. — Woi sinuas waiwanen hullu! sano Lejjona, etkö sinä löydä, että täsä puhutaan pahoista kujehista ylipään? ole sijwollinen, hywän awuinen, niin pääset kaikesta soimauxesta, ja asia ei koske sinuhun.
Oppi. Tiettäwä paha wika saattaa pahan omantunnon ja se on täynnä epä-luuloja ja ajattelee aina pahoin päin.
113 Satu.
Yxi nuori Aasin warsa ja muutamat sudet.
Kerran yxi Aasi joutui kuoleman kieliin. Kuin nyt Sudet sen siinä seudusa äkkäisit, tulit he sydämmestä iloisexi, ja menit kaikin hänen kotiinsa; ja niin pian kuin he sinne tulit naputit owen päälle. Aasin-warsa, joka kohta juoxi aakkunaan, kattomaan mikä siellä olis, ja hawaitsi koko joukon Susia, kysy heiltä pilkalla, mikä heidän asiansa olis? he wastaisit, me olemma saaneet kuulla, että sinun isäs on pahoin sairas; ja koska se tekee meille pahaa, niin olemma me tulleet kattomaan, kuinka hän woipi, ja auttamaan häntä, sijnä kuin hän tarwihtee. Se nuori Aasin-warsa wastais sitä päätä: minun isäni woipi paljoa paremmin, kuin te toiwosiakaan.