Poikanen istui liikkumatonna ja kuunteli henkeään pidättäen kirkkaitten kyynelten virratessa pitkin hänen rusoposkiaan, sillä tämä kaikki teki häneen sitäkin syvemmän vaikutuksen ja liikutti häntä sitäkin enemmän, koska hän kuuli sen ensi kerran. »Oi sitä ihmeen hyvää Jumalan Poikaa!» hän lausui pyyhkien kauriinnahkaisella mekollaan kyyneleensä. »Onko Hänkin nyt taivaassa?»
»On, rakas lapsi», äiti sanoi. »Hänen ruumiinsa kyllä virui kuolleena ja pantiin luolaan, joka muistutti tätä meidän luolaamme, ja suuri kivi vieritettiin sen suulle. Mutta ajattelepas, ennenkuin kolme päivää oli kulunut, Hän taas astui elävänä luolasta. Oli muutamia harvoja ihmisiä, jotka eivät olleet yhtä pahoja kuin muut. He olivat kuunnelleet Hänen opetuksiaan ja tehneet parannuksen. He olivat suuresti rakastaneet Häntä ja itkeneet paljon Hänen kuolemaansa. Heidän luokseen Hän nyt meni. He ihastuivat suuresti nähdessään Hänet jälleen, mutta Hän sanoi heille menevänsä takaisin Isänsä luo taivaaseen. Kaikki surivat sitä, mutta Hän sanoi: 'Älkää itkekö, älkääkä huolehtiko. Katsokaa, tuolla ylhäällä, missä Isäni asuu, on teille kyllin sijaa. Minä menen nyt sinne valmistamaan teille sijaa. Tehkää vain, mitä olen teille sanonut, silloin pääsettekin kaikki kerran sinne, missä minä olen. Minä saan nähdä teidät jälleen, ja ilonne on oleva täydellinen, eikä kukaan ole sitä teiltä riistävä. Vaikka ette minua näe, olen näkymättömänä aina oleva luonanne maailman loppuun asti'. Hän siunasi heitä vielä ja kohosi heidän nähtensä yhä ylemmäksi ja ylemmäksi taivasta kohti, kunnes kultapilvi vihdoin varjosi Hänet heidän näkyvistään».
»Se lienee ollut kaunista», poika sanoi, »mutta vieläkö Hän nytkin seuraa elämäämme? Tietääkö Hän, että asumme tässä erämaassa, ja näemmekö Hänet kerran taivaassa?»
»Näemme kyllä», äiti vastasi. »Hän näkee meidät kaikkialla ja on luonamme, missä tahansa lienemmekin. Hän rakastaa meitä ja luo hyviä ajatuksia mieleemme ja auttaa meitä tulemaan hyviksi ja pääsemään vihdoin taivaaseen. Katsos, lapsi kulta, olethan sinä hyvä poika ja olet jo paljon ilahduttanut minua, mutta oikein täysin hyvä et läheskään vielä ole. Sen saatat kyllä joka hetki huomata itsestäsi, jos vain tahdot kiinnittää siihen huomiota. Et varmaankaan olisi rukoillut ihmisten puolesta Jumalan Pojan lailla, jos he olisivat sinut surmanneet. Sanoithan vast'ikään, että olisit lyönyt kaikki kuoliaaksi, jos vain sinulla olisi ollut valta tehdä se. Siitäkin jo näet, ettet vielä ensinkään ole niin hyvä etkä rakastava kuin Jumalan Poika, ja meidän on kumminkin tultava niin hyviksi ja rakastaviksi, jos mielimme kelvata Hänelle ja Hänen taivaalliselle Isälleen ja kerran päästä taivaaseen. Jumalan Poika tahtookin auttaa meitä tulemaan yhtä hyviksi ja rakastaviksi. Sen tähden Hän tuli maailmaan ja kuoli puolestamme ristillä.
Ymmärräthän nyt, rakas Mertsi, miksi aina pitelen tätä pientä ristiä kädessäni. Se muistuttaa meille Hänen rakkauttaan, joka kärsi ja kuoli puolestamme ristillä. Se muistuttaa meille, että meidänkin on läpi kärsimysten ja kuoleman, joita sen vuoksi sanotaankin ristiksi, kuljettava taivaaseen. Siksi tämä yksinkertainen merkki on niin rakas ja kallis minulle».
»Rakkahin lapsi», hän jatkoi katsellen poikaa itkusilmin. »Minulla ei ole mitään muuta sinulle muistoksi antaa kuin tämä ristipahanen, mutta kun olen kuollut, niin ota se kylmistä, kangistuneista käsistäni ja säilytä sitä hyvin. Ällös tulevaisuudessakaan tultuasi kerran aikuiseksi ja rikkaaksi häpeä asettaa tätä äitisi antamaa yksinkertaista muistoa upean asuntosi parhaimmalle paikalle. Ajattele aina sitä katsellessasi Häntä, joka kerran rakkaudesta kuoli puolestasi ristillä, ja muistele äitiäsikin, joka nyt kuolee tämä risti kädessään. Muistuttakoon se sinua alati olemaan hurskas ja hyvä, elämään puhtaasti ja viattomasti, rakastamaan ihmisiä, tekemään heille hyvää ja antamaan vaikka henkesikin heidän puolestaan, jos niikseen tulee ja vaikkapa tietäisit, etteivät he edes kiitä sinua siitä. Silloin, jos tämän ristin edessä päätät näin menetellä ja myöskin toteutat päätöksesi, silloin on äitisi niukka perintö oleva arvokkaampi sitä suurta, runsasta perintöä, jonka isältäsi saat».
Pitkästä puhumisesta Genoveeva oli niin uupunut, että hänen taas täytyi kauan levätä ja vaieta.
Jonkin ajan kuluttua hän jälleen alkoi: »Kunhan vain pääsisit onnellisesti isäsi luo, sillä sinne vievä tie kammottavan erämaan halki, taajan, läpipääsemättömän metsän kautta, jyrkkien kallioitten ja syvien kuilujen yli on tosiaankin työläs ja kolkko, kovin pitkä ja mitä vaarallisin sinun, heikon lapsen kulkea. Jumala on kuitenkin auttava sinua, niin että onnellisesti saavut maallisen isäsi luo, jonka Hän antoi sinulle. Samoin Hänen täytyy auttaa meitä kaikkia maailman paljoa vaarallisemman erämaan läpi, jotta kerran onnellisesti pääsisimme Hänen, meidän kaikkien ainoan oikean Isämme luo, ja näkisimme Hänen kasvonsa. Ällös myöskään unohda ottaa paria kurpitsapullollista maitoa mukaasi, jottet nääntyisi matkalla. Ota myös tuolta puunoksa puolustautuaksesi petoja vastaan. Lapsiraukka, heikko sinä olet, mutta Jumala, jonka turvissa minä, heikko nainen, voitin julman suden, on oleva sinunkin suojasi petoja vastaan. Ken Häneen turvaa, hän käy rohkeasti käärmeitten ja matojen yli ja musertaa askeleillaan jalopeuran ja lohikäärmeen».
Illan hämärtyessä Genoveevan valtasi yhä suurempi voimattomuus. Hän hengitti niin raskaasti, että hikihelmet kihosivat otsalle. Silloin hän kokosi kaikki voimansa, nousi sammalvuoteelleen istumaan, katsahti vakavan surumielisesti vieressään istuvaan poikaan ja lausui omituisen liikutetulla, juhlallisella äänellä, jota poika säpsähti: »Polvistu, Mertsi, jotta vielä siunaan sinut kuten äitinikin siunasi minut, ennenkuin erosin hänestä. Luulen loppuni lähestyvän». Poika raukka vaipui nyyhkyttäen polvilleen, painoi pienet kaihoisat kasvonsa maata kohti ja kohotti hartaana vapisevat kätösensä. Genoveeva laski kätensä hänen kiharaiselle päälleen ja lausui syvästi liikutettuna ja hartaana: »Jumala siunatkoon sinua, poikani, Jeesus Kristus olkoon kanssasi, johtakoon ja hallitkoon Hänen Henkensä sinua, jotta sinusta tulisi hyvä ihminen, etkä tekisi milloinkaan mitään pahaa, niin että kerran näen sinut jälleen taivaassa». Hän teki nyt vielä ristinmerkin pojan otsalle, suulle ja rinnalle, suuteli häntä ja sanoi vielä kerran: »Mertsi, kun nyt tulet ihmisten luo ja näet heidän huonon esimerkkinsä, niin älä silti muutu pahaksi! Ja jos kerran saat elää rikkaudessa ja loistossa, niin älä unohda äiti raukkaasi. Jos joskus unohtaisit rakkauteni sinuun, nämä äidinkyyneleeni ja viimeiset sanani, kuolevan äitisi sanat, unohtaisit ja muuttuisit pahaksi, niin olisit toisessa elämässä iäisesti erotettu minusta. Pysy hyvänä, Mertsi rakas!»
Hän ei voinut puhua pitemmälti, vaan vaipui tautivuoteelleen ja sulki silmänsä, eikä Mertsi tiennyt, oliko hän uinahtanut vai todella kuollut. Hän polvistui itkien ja nyyhkyttäen sairaan viereen ja rukoili rukoilemistaan: »Älä anna hänen kuolla. Jumala! Jeesus Kristus, herätä hänet eloon!»