Sunnuntaina syyskuun 30. päivänä
Tyventä; neljätoista meripenikulmaa länteen. Laivalle tuli neljä västäräkkiä, mikä on maan varma merkki, koska niin monta saman lajin lintua yhdessä eivät lennä etäälle eivätkä ainakaan eksyksiin. Magneettineulain poikkeama länteen päin suureni illalla; aamulla ne osoittivat Pohjantähteen, mistä tuntuu ilmenevän, että se tähti tekee kierroksensa kuten muutkin, ja magneetit näyttävät aina oikein.
Maanantaina lokakuun 1. päivänä
Kuljimme kaksikymmentäviisi meripenikulmaa länteen (miehistölle ilmoitettiin kaksikymmentä) ja saimme tänään kovan rankkasateen. Amiraalin luotsi puheli tänään peloissaan, että olimme Ferron saarelta kulkeneet 568 meripenikulmaa; sen laskelman mukaan, jonka amiraali esitti miehistölle, oli kuljettu 584; mutta sen luettelon mukaan, mitä hän säilytti itseään varten, oli edetty 700 meripenikulmaa.
Tiistaina lokakuun 2. päivänä
Etenimme kolmekymmentäyhdeksän meripenikulmaa läntiseen suuntaan; vain kolmekymmentä ilmoitettiin. Meri pysyi yhä rauhallisena ja hyvänä: »Jumala olkoon tuhannesti kiitetty!» virkkoi amiraali. Ruohoa uiskenteli idästä länteen, mitä suuntaa sillä ei ollut ennen ollut. Kaloja näkyi paljon; yksi pyydystettiin; näimme yhden valkoisen linnun, merilokin, kuten näytti.
Keskiviikkona lokakuun 3. päivänä
Tavanmukaiseen suuntaan kuljettiin neljäkymmentäseitsemän meripenikulmaa. Näkyi myrskylintuja (pardelas) ja ruohoa, osaksi hyvin vanhaa, osaksi hyvin nuorta, joka tuntui hedelmöivän. Amiraali otaksui, että ne saaret, jotka oli piirretty hänen karttaansa, olivat jo takanapäin; hän sanoi, ettei hän menneellä viikolla eikä näinä päivinä, jolloin oli nähnyt näin paljon merkkejä maasta, ollut tahtonut pitkittää matkaa luovimalla; tosin hänellä oli todistuksia siitä, että näillä tienoilla oli tiettyjä saaria, mutta hän ei halunnut tuhlata aikaa, koska hänen tarkoituksensa oli päästä Intiaan. Jos hän viivyttelisi täällä, niin hän ei olisi kaiketikaan järjissään.
Torstaina lokakuun 4. päivänä
Kuljettiin tavanmukaiseen suuntaan kuusikymmentäkolme meripenikulmaa, mutta vain neljäkymmentäkuusi tiedoitettiin. Enemmän kuin neljäkymmentä myrskylintua lensi parvessa amiraalin laivalle ja kaksi pelikaania; toisen niistä muuan karavelin poika tappoi kivenheitolla. Fregattilintu ja joku muu valkea lintu, joka muistutti lokkia, tulivat laivalle.