Puolenpäivän vaiheilla lähdimme purjehtimaan Santa Maria de la Concepcionin saaresta Fernandinan saareen, joka lännen puolelta näyttää hyvin suurelta. Kuljimme koko päivän ilman tuulta emmekä löytäneet heti sopivaa maihinnousupaikkaa, kun täällä pitää olla hyvin varovainen, ettei menetä ankkuriaan. Olimme senvuoksi koko yön piissä, kunnes päivä valkeni, jolloin tulimme eräälle asutukselle, missä menin maihin.
Täällä tapasin sen intialaisen, jonka olin eilen kohdannut yksinään merellä ja päästänyt pois lahjojen kera. Hän oli kertonut meistä niin paljon hyvää, että laivoillemme tuli kaiken yötä kanootteja, joissa intialaiset toivat meille vettä ja kaikkea, mitä heillä oli. Lahjoitutin jokaiselle jotakin, kuten esimerkiksi nauhoja, joissa oli kymmenen tai kaksitoista lasihelmeä, pieniä messinkitiukuja, jotka Espanjassa maksavat maravedin kappale, sekä joitakin nauhanpätkiä, kaikki selvästikin esineitä, joille he antoivat suuren arvon. Annoin jakaa heille myös sokerisiirappia, joka heidän oli syötävä laivassa. Kello kolmelta lähetin maihin veneeni noutamaan vettä; alkuasukkaat osoittivat meikäläisille kernaasti, mistä he löytäisivät vettä, kantoivat itse täysinäiset nassakat veneeseen ja tekivät kaiken niin hyvin, että se oli meille mieleen. Tämä saari on hyvin iso, ja olen päättänyt kulkea sen läpi, koska, mikäli olen ymmärtänyt, joko tällä saarella tai läheisyydessä on kultakaivos.
Tällä hetkellä, jolloin kirjoitan näitä rivejä, nousee etelätuuli, jonka kanssa voin purjehtia saaren ympäri niin kauan kunnes olen löytänyt Samoet-nimisen paikan, joka on se saari tai kaupunki, missä on kultaa, kuten intialaiset vakuuttivat minulle.
Fernandinan asukkaat ovat samanlaisia kuin muidenkin saarten sekä kieleltään että tavoiltaan, vain sillä erotuksella, että he näyttävät olevan sävyisämpiä, valistuneempia ja sikäli ovelampia, minkä huomasin siitä, että he toivat laivaani puuvillaa ja muita pikku kapineita ja ovat taitavampia kauppamiehiä kuin muut. Tällä saarella näin myös puuvillasta kudottuja kankaita pitsipäähineiden tapaan valmistettuina; asukkaat ovat hyvin iloisia. Naisilla on esiliinana pieni palanen puuvillakangasta, joka tuskin peittää heidän luontonsa (que escasamente les cobija su natura). Tämä saari on hyvin tasainen, vihreä ja hedelmällinen, ja uskon, että asukkaat täällä vuoden ympärinsä voivat kylvää tattaria (panizo) ja korjata satoa kuten paljosta muustakin.
Olen nähnyt täällä paljon puita, jotka ovat ihan toisenlaisia kuin meillä; niissä on erilaisia oksia, vaikka ne kasvavat samassa rungossa. Lehtien muoto on keskenään niin erilainen, että se ihmetyttää. Niinpä jossakin oksassa lehdet ovat kuin ruo'on, toisessa kuin mastiksipuun, ja sillä tavalla yhdessä puussa voi olla viiden- tai kuudenlaisia lehtiä. Puut eivät ole millään lailla oksastettuja, niin että siten voisi selittää ympättyjen varpujen erilaisuuden; ne ovat metsissä, eivätkä asukkaat niitä hoida. [[15]] En ole huomannut, että heillä olisi mitään uskontoa, ja luulen, että heidät olisi helppo kääntää kristityiksi, kun he ymmärtävät helposti.
Kalat ovat muodoltaan niin toisenlaisia kuin meillä, että se hämmästyttää. On joitakuita, jotka kukon tapaan heloittavat maailman koreimmin värein, muita tuhatkirjavia niin kaunisvärisiä, että niitä jokainen ihmeissään ja mielikseen katselee. Papukaijoja ja sisiliskoja lukuunottamatta en ole maalla nähnyt mitään eläimiä. Eräs pojista sanoi minulle nähneensä ison käärmeen. Minä en ole nähnyt lampaita, en vuohia enkä mitään muitakaan eläimiä. Olen tosin ollut täällä vain lyhyen ajan, ainoastaan puoli päivää, mutta jos täällä olisi karjaa, niin varmaan olisin niitä huomannut.
Keskiviikkona lokakuun 17. päivänä
Puolen päivän aikaan amiraali lähti tältä asutukselta purjehtimaan saaren ympäri. Hän halusi lähteä matkaamaan etelään päin, koska intialaisten kertoman mukaan heidän Samoetiksi nimittämänsä saaren, jossa on kultaa, pitäisi olla sielläpäin.»—
»Martin Alonzo Pinzon, karaveli Pintan kapteeni, jonka huostaan olin antanut kolme intialaista, huusi minulle, että miehet neuvoivat häntä purjehtimaan pohjois-luoteiseen suuntaan saaren ympäri. Kun tuuli kääntyi, lähdinkin siihen suuntaan. Kun olin tullut saaren kärjestä kahden penikulman päähän, huomasin sataman tai ehkä paremminkin kaksi, joissa olisi ollut tilaa sadalle alukselle. Ennen satamaan suuntautumista heitin ankkurin ja lähdin kaikilla veneillä tutkimaan niitä. Huomasimme, ettei siinä ollutkaan syvää, ja kun näin joen suun, käskin miehiäni ottamaan vettä; toiset ottivat mukaan tynnyrin, toiset lähtivät asein maihin.
Maalla tapasin kahdeksan tai kymmenen intialaista, jotka näyttivät meille, missä heidän asutuksensa eli kylänsä oli. Täällä kävelin kaksi tuntia näiden puiden alla: ne ovat kauneinta mitä olen koskaan nähnyt. Niiden lehvistö on niin tuore ja täyteläinen kuin Andalusiassa toukokuussa, ja kaikki puut eroavat meikäläisistä niinkuin päivä yöstä; samoin myöskin hedelmät, kukkaset, kivet ja muutkin esineet.