Asukkaat muistuttavat aivan niitä, joita olen nähnyt muilla saarilla; he liikkuvat alastomina ja antavat kaiken, mitä heillä on, rihkamasta. Laivapoikamme vaihtoivat lasinpalasilla heiltä itselleen assegaita. Ne, jotka olivat käyneet hakemassa vettä, kertoivat minulle pistäytyneensä asunnoissa, jotka he olivat sisältäpäin havainneet hyvin lakaistuiksi ja erinomaisen siisteiksi. Heidän vuoteensa ja ne laitokset, joissa he nukkuivat, näyttivät olevan puuvillalankaverkkoa. [[16]] Heidän talonsa ovat rakennetut teltan tapaan, niissä on hyvät ja korkeat savupiiput. Lukuisissa asutuksissa, jotka täällä näin, missään ei ollut enempää kuin kaksitoista tai viisitoista taloa.
Panimme merkille, että naimisissa olevilla naisilla oli pienet esiliinat, tytöillä ei, lukuunottamatta muutamia, jotka saattoivat olla kahdeksantoista täyttäneitä. Täällä oli myös suurempia ja pienempiä koiria. Mieheni kohtasivat intialaisen, jonka nenässä oli castillanin [[17]] kokoinen jonkinlaisella kirjoituksella varustettu kultakappale. Nuhtelin heitä kovasti siitä, etteivät he olleet vaihtaneet sitä kultakappaletta ja antaneet intialaiselle mitä vain hän olisi siitä pyytänyt, jotta olisimme nähneet, minkälainen raha se oli. He vastasivat, etteivät he olleet uskaltaneet hänelle esittää vaihtokauppaa. Otettuani vettä menin laivaani ja jatkoin matkaa luoteiseen suuntaan. Kun kaikki intialaiset sanoivat, että Samoetin saari oli päinvastaisella taholla, käännyimme ja purjehdimme kaiken yötä väliin itään, väliin kaakkoon. Tarkoituksenani oli loitota maasta, kun oli hyvin pimeää.
Satoi virtoina puoliyöstä aamunkoittoon, ja vieläkin taivas on niin pilvessä, että näyttää kuin saisimme lisää sadetta. Olemme palanneet Fernandinan kaakkoiseen kärkeen, jossa aion lähestyä maata ja laskea ankkurin siihen asti kuin tulee päivä, jotta tunnen saaret ja voin valita tieni. Siitä saakka kuin tulin tänne Intiaan, on joka päivä satanut enemmän tai vähemmän. Uskokaa minua, Teidän Ylhäisyytenne, tämä maa on hedelmällisin, leudoin, tasaisin ja paras, mitä maan päällä voi olla.
Torstaina lokakuun 18. päivänä
Jatkoimme purjehdusta Fernandinan saaren ympäri poikkeamatta maihin.
Perjantaina lokakuun 19. päivänä
Päivän koittaessa nostimme ankkurin. Emme olleet purjehtineet vielä kolmeakaan tuntia, kun näimme idässä saaren, jota kohti ohjasimme, ja kaikki kolme laivaamme ankkuroivat täällä aamupuolella pohjoiskärjen edustalle. San Salvadorin intialaiset, joita oli laivallani, sanoivat sitä Samoetiksi, ja minä annoin sille nimen Isabella. [[18]]
Tämän saaren rannat, niin pitkälle kuin voin nähdä, ovat kasvullisuuden peitossa. Siinä on joitakin kohoutumia, joita ei oikeastaan voi sanoa vuoriksi, mutta tasangosta erotessaan ne kuitenkin kaunistavat tienoota. Läntisen niemen kärjelle, johon nyt olen saapunut, annoin nimen Cabo Fermoso (kaunis niemeke), koska se on todella kaunis. En menekään ankkuriin muualle, sillä jo ollessani merellä sen kohdalla näin kuinka kaunis se oli ja kuinka viheriöivä, niinkuin kaikki, mitä näillä ihanilla saarilla osuu eteemme, niin etten osaa päättää, niihin ensinnä menisin maihin, eivätkä silmäni väsy näkemään näin kaunista lehvistöä, joka perin paljon poikkeaa meikäläisestä. Myöskin luulen täällä olevan paljon yrttejä ja puita, joilla Espanjassa olisi arvoa väripuina, lääkitykseen ja mausteeksi, mutta minä en niitä tunne, mitä suuresti pahoittelen. Tullessani tälle niemekkeelle henki meitä vastaan niin miellyttävä ja suloinen tuoksu, että ihanampaa ei missään maailmassa voi olla.
Huomenna menen maihin; asutus lienee syvemmällä sisämaassa, kuten intialaiseni sanovat, ja samoin kuningas, jolla pitäisi olla paljon kultaa. Menen niin kauas, kunnes kohtaan asukkaita; haluan myöskin tavata kuninkaan ja seurustella hänen kanssaan. Intialaiset ovat merkeillä minulle selittäneet, että hän hallitsee kaikkia näitä ympärillä olevia saaria, kulkee vaatteisiin pukeutuneena ja käyttää runsaasti kultaa. En kuitenkaan kiinnitä heidän kuvailemiseensa paljon huomiota, osaksi koska en ymmärrä heidän kieltänsä ja osaksi senvuoksi, että kun heidän maassansa on niin vähän kultaa, se vähä, mitä heidän kuninkaallansa mahdollisesti on, tuntuu heistä paljolta.
Ehkä tämä niemeke onkin vain saari; tarkoituksenani ei ole perehtyä kaikkeen ihan perinpohjin, koska en saisi sitä tehdyksi viidessäkymmenessäkään vuodessa. Sitävastoin haluan löytää niin monta maata kuin suinkin ehdin ja olla jälleen huhtikuussa Teidän Korkeuksienne luona, jos Herra suo. Totena pysyy, että kun löydän sen seudun, missä on runsaasti kultaa ja mausteita, viivyn vain niin kauan, että saan niitä niin paljon kuin suinkin mahdollista; se on kaikki, mitä lähden etsimään.