Lauantaina lokakuun 20. päivänä
Vaikka intialaiset sanoivatkin, että tapaisin kuninkaan tällä saarella (Samoetolla), en voinut jatkaa matkaa matalikkojen takia.—
Sunnuntaina lokakuun 21. päivänä
Kello kymmenen tulin saaren niemekkeelle ja laskin ankkurin. Syötyäni lähdin maihin. Rannalla en tavannut enempää asutusta kuin yhden ainoan talon, jossa ei ollut ketään. Luulen, että asukkaat olivat peloissaan paenneet, koska kaikki tavarat olivat paikallaan. Käskin jättää kaiken kajoamatta ja lähdin molempien kapteenien ja eräiden miesten kanssa katselemaan saarta. Kun jo muut näkemämme olivat hyvin viheriöiviä, kauniita ja hedelmällisiä, niin on tämä vielä enemmän.
Täältä löysin ihmeen isoja metsien ympäröimiä järviä; puut ja yrtit ovat vihreitä kuin Andalusiassa huhtikuussa, ja linnut lauloivat; tuntui ihan mahdottomalta, että ihminen tahtoisi täältä matkustaa pois. Papukaijaparvet pimentävät auringon, ja kaikki linnut ovat niin toisenlaisia kuin meillä, että se on ihme, ja tuhannenlaiset puut, joilla kullakin on omalaatuisensa hedelmät, niin että olen ihan pahoillani, kun en tunne niitä kaikkia, sillä olen varma siitä, että ne ovat sangen arvokkaita. Otan mukaani näytteitä kaikista, yksinpä yrteistäkin.
Kävellessäni erään järven rannalla näin käärmeen. [[19]] Surmasimme sen, ja tuon nahan mukanani Teidän Korkeuksillenne. Se juoksi järveen, me perässä, koska vesi ei ollut syvää, ja tapoimme sen keihäillämme. Se on seitsemän vaaksan mittainen; luulen, että tässä järvessä on vielä paljon samanlaisia. Täällä näin myöskin paljon aaloeta, ja tuotan huomenna laivaan kymmenen sentneriä sitä, koska minulle sanottiin sen olevan hyvin arvokasta. [[20]]
Etsiessämme hyvää juomavettä tulimme asutukselle puolen penikulman päässä maihinnousukohdastamme. Tuskin asukkaat saivat meidät nähdä, kun he jo juoksivat tiehensä, lähtivät taloistaan ja kätkivät tavaransa metsään. En sallinut kenenkään ottaa mitään, vaikka se olisi ollut vain nuppineulan arvoista. Sitten muutamia asukkaita palasi; muuan läheni rohkeasti, minä annoin hänelle joitakin kulkusia ja lasihelmiä, mistä hän ihastui suuresti. Ja kun ystävällisyys lisääntyi sitä mukaa mitä enemmän häneltä pyydettiin, pyysin häntä noutamaan vettä. Heti päästyäni laivalle intialaiset tulivat täysinäisine kalabasseineen rannalle ja luovuttivat ne meille erinomaisen hyvillään. Heille annettiin helminauhoja, ja he lupasivat tulla seuraavana päivänä uudestaan.
Halusin täyttää kaikki tynnyrit vedellä ja lähteä täältä niin pian kuin ilmat sallisivat, purjehtimaan saaren ympäri, kunnes saisin puhutella kuningasta ja katsoa, voisinko saada häneltä kultaa, jota hänellä oli. Sitten ajattelen lähteä purjehtimaan toiselle isolle saarelle, jota minun intialaisteni puheitten nojalla täytyy pitää Cipangona; he itse sanovat sitä nimellä Colba (Kuuba). Siellä kuuluu olevan paljon ja isoja aluksia ja laivoja, ja jossakin sen lähistöllä on toinen iso saari nimeltä Bohio.
Ohitse kulkiessani käyn myöskin välillä olevilla saarilla, ja jos löydän hyvän varaston kultaa ja mausteita, ratkaisen sitten edelleen. Joka tapauksessa olen päättänyt käydä mannermaalla ja Guisayn [[21]] kaupungissa ja antaa Teidän Korkeutenne kirjeen suurkaanille, pyytää häneltä vastausta ja lähteä sen kera paluumatkalle.
Maanantaina lokakuun 22. päivänä