Lauantaina tammikuun 12. päivänä
Jo ennen päivänkoittoa etenimme kohtalaisella tuulella itää kohti. Päivän tullessa olimme jo jättäneet taaksemme kaksikymmentä penikulmaa, ja seuraavien kahden tunnin aikana etenimme vielä kaksikymmentäneljä. Maata näkyi etelässä (Samanan niemi), ja kun ei ollut mitään pelättävää, jatkettiin matkaa läpi yön. Eräälle niemelle (Yazualin saari), joka oli jakaantunut kahteen vuoreen, isompaan ja pienempään, amiraali antoi nimen Isän ja Pojan niemi.
Tuulen ollessa suotuisa jatkettiin matkaa edelleen. Seuraava niemi, joka oli kokonaan kalliohuippujen muodostama, sai nimen Rakastetun niemi (Cabo del Enamorado, nykyinen Cap Cabron).—Sieltä saavuttiin kolmannelle, vielä korkeammalle niemelle ja hyvin tilavalle, kolmen meripenikulman laajuiselle lahdelle, jossa on pieni saari (Cayo de Le-Vantados). Siellä laivat laskivat ankkurin; amiraali lähetti maihin veneen noutamaan vettä ja kuulustelemaan asukkaita, mutta he pakenivat kaikki. Amiraali ihmetteli, kuinka iso Española-saaren ympärys oli.
Sunnuntaina tammikuun 13. päivänä
Suotuisan tuulen puutteessa amiraali jäi tähän satamaan, vaikka hän olisi etsinyt paremman, kun tämä oli niin vähän suojainen ja kun hän tahtoi täällä odottaa, mitä toisivat mukanaan kuun konjunktio auringon kanssa, jonka pitäisi osua tämän kuun 17. päivälle, kuun oppositio Jupiterin kanssa ja sen konjunktio Merkuriuksen kanssa sekä auringon oppositio Jupiterin kanssa, mikä aina tietää suuria myrskyjä. [[45]]
Amiraali lähetti veneen maihin noutamaan ajesia syötäväksi. Hänen miehensä kohtasivat täällä intialaisia, jotka olivat asestautuneet jousin ja nuolin; he keskustelivat heidän kanssaan ja ostivat heiltä yhden jousen ja joukon nuolia. Yksi näistä intialaisista tuli veneen mukana karavelille.
»Tällä», huomautetaan päiväkirjassa, »oli paljon rumemmat kasvot kuin kaikilla muilla, mitä olimme ennen nähneet; hän oli kokonaan mustattu hiilellä, kun täällä on yleisenä tapana maalata ihoa väreillä. Hänellä oli hyvin pitkä tukka, joka oli sidottu takaa yhteen ja pistetty eräänlaiseen papukaijansulista tehtyyn verkkoon; hän oli alaston kuten muutkin. Amiraali otaksui hänet karibiksi, jotka ovat ihmissyöjiä.
Amiraali tiedusteli häneltä, oliko hänen edellisenä päivänä näkemällään saarella kultaa; intialainen myönsi ja näytti laivan perää, joka oli sangen kookas, verraten sitä niihin kultakimpaleihin, joita sieltä löydetään. Hänen kielellään kulta oli tuob, eikä hän ymmärtänyt sanaa caona, joksi tätä metallia sanotaan Españolalla, eikä liioin sanaa nozay, mikä nimi sillä on San Salvadorin saarella.
Kun vene tuli maihin, näkivät miehet puiden takana enemmän kuin viisikymmentä intialaista, alastomia, pitkätukkaisia kuin Espanjan naiset. Takaraivolla heillä oli papukaijan ja muiden lintujen höyheniä; jokaisella oli jousi. Se intialainen, joka oli mukana veneessä, nousi pois, ja hänen puhuteltuaan muut laskivat jousensa, nuolensa ja raskaat karttunsa. Miehemme nousivat veneestä maihin ja vaihtoivat jousia ja nuolia, sillä siten amiraali oli käskenyt (riisuakseen intialaisten aseet helpoimmalla tavalla).
Kun he olivat ostaneet kaksi jousta, intialaiset eivät enää halunneet luovuttaa enempää, päinvastoin he valmistautuivat hyökkäämään espanjalaisten kimppuun ja juoksivat takaisin sinne, mihin olivat jättäneet aseensa. Takaisin tullessaan heillä oli mukanaan köysiä, ilmeisestikin kristittyjen sitomista varten. Kun nämä näkivät intialaisten hyökkäävän, he ampuivat jousipyssyillään, antoivat eräälle miekaniskun taakse, toista ampuivat rintaan. Kun intialaiset näkivät, etteivät he tässä mitään hyötyisi, vaikka heitä oli enemmän kuin viisikymmentä ja espanjalaisia vain seitsemän, he juoksivat tiehensä ja jättivät jälkeensä kuka jousen, kuka nuolia.