Sen takia ja jotta heidän korkeutensa saisivat tietää, kuinka Herramme oli suonut hänelle voiton kaikessa, mitä hän oli yrittänyt Intiassa, myös että sikäläisellä merellä ei ollut ensinkään myrskyjä ja että nurmea ja puita kasvaa ihan vedenrajaan asti; jotta siis, jos hän tuhoutuisi tässä myrskyssä, kuningas ja kuningatar saisivat kertomuksen hänen matkastaan, hän otti, kuten hän kertoo, pergamentin, ja kirjoitti löydöistään kaiken, niin paljon kuin oli mahdollista, lisäten nöyrimmän pyynnön, että kuka tahansa sen löytäisi, saattaisi sen kuninkaalle ja kuningattarelle. Hän kääri tämän pergamentin vahakankaankappaleeseen, sulki sen tiiviisti, tuotti ison tynnyrin ja pani sen sinne kenenkään tietämättä, mitä se sisälsi—he kun arvelivat sen olevan jonkinlaista pyhitystä; sitten hän heitätti sen mereen.»
»Pian alkaneen rankkasateen ja pyörretuulen jälkeen tuuli vaimeni ja kääntyi länteen. Sille annettiin laivan perää ja purjehdittiin keulapurjeella. Meri pysyi yhä levottomana, siitä huolimatta edettiin kaksi ja puoli meripenikulmaa koilliseen. Olimme laskeneet isonmaston varmistaaksemme, ettei jokin aalto sitä murskaisi.»
Perjantaina helmikuun 15. päivänä
Eilen auringonlaskun jälkeen taivas alkoi lännessä kirkastua, ja näytti siltä, että sieltä saataisiin tuulta. Isonpurjeen lisäksi amiraali antoi vielä supistaa purjetta yhden reivin; meri kävi korkeana; se kuitenkin hiukan laantui, ja me etenimme itäkoilliseen yön aikana kolmetoista meripenikulmaa. Auringon noustessa miehistö huomasi maata edessämme; se näytti olevan itäkoillisessa; jotkut luulivat sitä Madeiraksi, toiset, että se olisi Cintra Lissabonin lähellä. Tuuli kääntyi pian itäkoilliseen, aallokko kävi yhä korkeana lännestä, ja meillä oli vielä matkaa maihin noin viisi meripenikulmaa. Amiraali päätteli laskelmiensa mukaan (por su navegacion) olevansa Azorien läheisyydessä ja uskoi maan olevan noita saaria; luotsit ja merimiehet laskivat olevansa jo Espanjan lähellä.
Lauantaina helmikuun 16. päivänä
Amiraali luovi kaiken yötä päästäkseen maihin (por encabalgar la tierra); maa havaittiin saareksi. Hän purjehti vuoroin koilliseen, vuoroin pohjoiskoilliseen ja oli auringon noustessa sellaisessa asemassa, että saattoi ottaa suunnan etelään päästäkseen saareen, jota hän ei meripimeän vuoksi enää saattanut nähdä. Peräkastellilta hän näki toisen saaren, joka näytti olevan hänestä kahdeksan meripenikulman päässä. Auringonnoususta yön tuloon saakka hän ei tehnyt muuta kuin luovi, ankarasta tuulesta ja korkeasta aallokosta huolimatta päästäkseen vihdoinkin maihin. Iltarukouksen tunnilla, joka osuu yön tulon aikaan, merimiehet näkivät valoa tuulen vastaiselta suunnalta, ja se näytti olevan sama saari, jonka he olivat nähneet päivää aikaisemmin.
Tänä yönä amiraali vihdoin asettui hiukan lepäämään, kun hän ei ollut keskiviikosta lähtien nukkunut eikä voinut nukkua. Hänen jalkansa olivat puutuneet, kun hän oli suojattomana antautunut märkyydelle ja kylmyydelle alttiiksi eikä ollut juuri mitään nauttinut. Päivän koittaessa 17. päivänä hän otti suunnan etelälounaaseen ja saapui tälle saarelle; mutta sankassa pimeydessä hän ei tuntenut, mikä saari se oli.
Maanantaina helmikuun 18. päivänä
Eilen auringonlaskun jälkeen amiraali purjehti pitkin saaren rannikkoa löytääkseen ankkuripaikan ja puhutellakseen jotakuta. Hän laski ankkurin, jonka hän kuitenkin heti menetti: sen takia hän jälleen nosti purjeet ja risteili kaiken yötä.
Auringon noustua hän pääsi toistamiseen saaren pohjoisrannalle, heitti toisen ankkurin ja lähetti veneen maihin. Hänen miehensä keskustelivat asukkaiden kanssa ja saivat tietää, että saari oli Santa Maria, eräs Azoreista. He näyttivät heille sataman (San Lorenzo), jossa he olisivat turvallisesti ankkurissa; he sanoivat, etteivät olleet milloinkaan kokeneet sellaista myrskyä kuin viimeisinä kahtena viikkona ja ilmaisivat suuren ihmettelynsä, kun olimme selviytyneet siitä onnellisesti.