Jotta ei jouduttaisi maalle tuntemattomaan paikkaan ja tietämättä, oliko lähellä mitään satamaa, amiraali panetti ylös isonpurjeen, koska se oli ainoa keino päästä jotenkuten eteenpäin, vaikka purjeen levittäminen toikin mukanaan suuren vaaran. Herra varjeli meitä päivänkoittoon saakka, vaikkakaan ei ilman ankaraa työtä ja suurta pelkoa. Kun päivä oli tullut, amiraali tunsi maan; se oli Cintran kallioita Lissabonin joen (Tajon) suussa, johon hän päätti purjehtia turvaan, koska hän ei voinut muuta; niin hirveä oli myrsky, jonka hän oli kokenut Tajon suussa olevan Cascaesin kaupungin näkyvissä. Kaiken aamua näimme kaupungin asukkaita rannalla polvistuneina rukoilemassa pelastuksemme puolesta, ja kun tulimme satamaan, tuli koko väestö meitä katsomaan, pitäen pelastustamme ihmeenä.
Kello kolmen aikaan sivuutimme Tajon varrella olevan Rastelon, missä merimiehet meille sanoivat, etteivät he vielä koskaan olleet nähneet näin myrskyistä talvea; kaksikymmentäviisi alusta oli haaksirikkoutunut Flanderin rannikoilla, ja tämän maakunnan satamissa oli monta alusta, jotka eivät olleet voineet neljään kuukauteen mennä merelle.
Amiraali kirjoitti heti Portugalin kuninkaalle, joka asui yhdeksän tunnin päässä täältä, Espanjan kuninkaan ja kuningattaren käskeneen, ettei hän saisi lyödä laimin poiketa hänen korkeutensa satamiin hankkiakseen sieltä omalla rahallaan tarpeellisia varusteita. Hän pyysi kuninkaalta lupaa purjehtia Lissabonin kaupunkiin karavelillaan turvaan mahdolliselta irtolaiselta roskaväeltä, tarkoittaen, että hänellä oli mukanaan paljon kultaa, joka täällä yksinäisessä satamassa voitaisiin ryöstää häneltä. Samalla hän ilmoitti kuninkaalle, että hän ei ollut tulossa Guineasta, vaan Intiasta.
Tiistaina maaliskuun 5. päivänä
Rastelo oli asemapaikkana isolla portugalilaisella sotalaivalla, jonka nimi on Bartholomeu Diaz ja joka oli mitä parhaiten varustettu tykistöllä ja aseilla; sen patroni tuli tänään karavelille ja vaati amiraalia lähtemään veneeseensä, antamaan mainitun laivan faktoreille ja kapteeneille selvitystä matkastaan.
Amiraali vastasi olevansa Espanjan kuninkaan ja kuningattaren amiraali; hänen ei ole tarvis tehdä mitään tiliä sellaisille upseereille, eikä hän jätä alustaan eikä laivaansa, jollei häntä asevoimin pakotettaisi siihen. Patroni sanoi, että hänen olisi lähetettävä kapteeni (el maestro). Amiraali vastasi, ettei laivalta lähtisi kapteenia eikä ketään muutakaan laivan väkeen kuuluvaa muutoin kuin väkisin vietynä, koska se hänen mielestään merkitsisi sitä, että hän valtuuttaisi jonkun laivansa väkeen kuuluvan antautumaan toisille tai kuin hän tekisi sen itse; mutta Espanjan kuninkaan amiraaleille sopi vain mieluummin kuolla kuin antautua taikka käskeä ketään miehistään antautumaan.
Patroni muuttui nyt vaatimattomaksi ja sanoi, että kun amiraalin päätös kerran oli sellainen, niin hän saisi vapaasti mennä mihin halusi; kuitenkin hän pyysi Kolumbusta näyttämään Espanjan kuningasparin kirjeet, mikäli hänellä oli sellaisia. Amiraali suostui näyttämään ne hänelle, jonka jälkeen hän palasi alukselleen viemään selityksen kapteenilleen, joka oli Alvaro Dama. Tämä lähti sitten mitä suurimmin juhlallisuuksin, rumpujen, torvien ja huilujen soidessa käymään karavelilla. Hän osoitti amiraalia kohtaan kaikkea huomaavaisuutta, keskusteli hänen kanssaan ja lupasi täyttää kaikki hänen toivomuksensa.
Keskiviikkona maaliskuun 6. päivänä
Kun oli saatu tietää amiraalin olevan paluumatkalla Intiasta, saapui Lissabonista niin suuria ihmisjoukkoja katsomaan häntä ja hänen mukaansaottamia intialaisia, että sitä sopi kummastella. Kaikki olivat ihmeissään ja kiittivät Herraa ja sanoivat Espanjan hallitsijoiden vakaan uskon ja innokkuuden Herran palveluksessa saaneen aikaan, että Kaikkivaltias oli suonut heille tämän kaiken.
Torstaina maaliskuun 7. päivänä