Tänään tuli karavelille lukematon paljous väkeä, useita ritareitakin, heidän joukossaan kuninkaan kotihovimestari. Kaikki lausuivat ylistyksen ja kiitoksen Herralle onnistumisesta ja kristikunnan laajennuksesta, jonka Hän oli antanut Espanjan hallitsijoiden käsiin. He katsoivat onnellisen tuloksen seuraukseksi siitä innosta, millä Teidän Korkeutenne näyttävät omistautuneen Kristuksen uskon levittämiselle.

Perjantaina maaliskuun 8. päivänä

Amiraali sai tänään don Martin de Noronhan välityksellä Portugalin kuninkaan kirjeen, jossa hän kutsui amiraalia käymään luonaan, kun sää ei kuitenkaan sallinut hänen lähteä karavelillaan matkalle. Vaikka se olikin amiraalille vähän tärkeätä, hän kuitenkin noudatti kutsua, jotta epäilyksille ei jäisi sijaa, ja hän oli yötä Sacanbenissa. Kuningas käski hovimestariaan antamaan maksuttomasti amiraalille kaikki, mitä hän tarvitsi itselleen, miehistölleen ja alukselleen ja täyttämään kaikki hänen toivomuksensa.

Lauantaina maaliskuun 9. päivänä

Tänään amiraali lähti Sacanbenista yhdeksän tunnin päässä Lissabonista olevaan Valle de Paraisoon, missä kuninkas oleskelee. Koska satoi, hän ei voinut päästä perille ennen iltaa. Kuningas käski ensimmäisten upseeriensa ottaa hänet kunnioittavasti vastaan, hän itse kohteli amiraalia erikoisen huomaavaisesti, kohdisti häneen erikoisen suosionsa, pyysi hänet istumaan, keskusteli hänen kanssaan hyvin ystävällisesti ja sanoi antavansa käskyn, että kaikki, mistä voisi olla hyötyä Espanjan hallitsijoille ja heidän palvelijoilleen, oli suoritettava niin täsmällisesti kuin se tehtäisiin hänen itsensä hyväksi.

Hän ilmaisi suurta iloa siitä, että tähän retkeen oli ryhdytty ja päästy näin onnelliseen tulokseen; mutta hänestä näytti kuitenkin siltä kuin Espanjan kuningasparin kanssa tehdyn sopimuksen mukaan tämä valtaus kuuluisi hänelle; mihin amiraali vastasi, »että hän ei ollut koskaan nähnyt sellaista sopimusta ja tiesi ainoastaan, etteivät Espanjan kuningas ja kuningatar olleet käskeneet häntä purjehtimaan La Minaan [[49]] enempää kuin Guineaankaan ja että heidän korkeutensa olivat tämän käskynsä antaneet tiedoksi ennen hänen lähtöään kaikissa Espanjan satamissa.» Kuningas vastasi tähän hyvin armollisesti, ettei yhteisymmärrykseen pääsemiseksi tässä asiassa ollut tarpeen sekoittaa välitysmiestä. Isännäksi amiraalille hän antoi Claton priorin, joka oli tämän kaupungin huomatuin mies, ja hän osoitti amiraalille kaikkea kunnioitusta ja kohteliaisuutta.

Sunnuntaina maaliskuun 10. päivänä

Tänään messun jälkeen kuningas vakuutti uudelleen amiraalille, että jos hän tarvitsisi jotakin, niin hän saisi sitä heti. Hän keskusteli amiraalin kanssa kauan hänen matkastaan, kehotti häntä aina istumaan ja osoitti hänelle kunniaa.

Maanantaina maaliskuun 11. päivänä

Tänään amiraali lähti kuninkaan luota, joka antoi hänelle joitakin viestejä Espanjan kuninkaalle ja kuningattarelle, siten osoittaen hänelle erinomaista ystävällisyyttä (mucho amor). Päivällisen jälkeen hän lähti matkalle. Kuningas annatti don Martin de Noronhan välityksellä hänelle saattueen, ja kaikki huomattavat henkilöt, joita hovissa oleskeli, saattoivat häntä myöskin ja viipyivät hänen seurassaan pitkän aikaa osoittaakseen hänelle siten arvonantoaan. Amiraali meni nyt Villafrancan kylän lähellä olevaan San Antonion luostariin, missä kuningatar oleskeli. Hän jätti nyt kunnianosoituksensa tämän hallitsijattaren jalkojen juureen ja suuteli hänen kättänsä, kun kuningatar oli käskenyt sanoa, ettei hän lähtisi pois tapaamatta kuningatarta. Kuningatar sekä Villafrancan herttua ja markiisi, jotka olivat hänen seurassaan, ottivat hänet vastaan erinomaisen kunnianarvoisesti. Kun hän lähti Llandraan, missä hän yöpyi, oli yö jo käsillä.