Keisarin äiti oli kuullut sisarentytärtään Helenaa kehuttavan viehättäväksi ja lahjakkaaksi. Arkkiherttuattaren ja herttuattaren välit olivat mitä parhaimmat. Heidän välisessään ahkerassa kirjeenvaihdossa hän oli sisarelleen ilmaissut suunnitelmansa, ja hiljaisuudessa oli siten päätetty Frans Josefin avioliitto prinsessa Helenan kanssa.
Nyt oli vain laitettava niin, että nuoret saivat tutustua ja mielistyä toisiinsa. Tämä viimemainittu kohta huoletti erikoisesti keisaria, joka tosin oli tottelevainen poika, mutta samalla kauniimman sukupuolen intohimoinen ihailija.
On varmaa, että molemminpuolinen rakkaus yhdisti Frans Josefin ja Elisabetin, vaikka liikkeessä onkin monta kertomusta siitä, kuinka heidän kihlauksensa tapahtui.
Epäilemättä seuraava kuvaus on lähinnä totuutta:
Elokuun 16 päivänä 1853 keisari saapui Ischliin tervehtämään vanhempiaan ja tapaamaan Maks Josefin perhettä.
Vaunujen vieriessä pölyistä maantietä, keisarin adjutantti äkkiä huudahti ihastuksesta.
"Katsokaahan tuonne, sire!" hän huudahti.
Frans Josef otti kiikarinsa ja näki vilahduksen ihmeen ihanasta lapsesta, joka läheisellä niityllä leikki vuohiparven kanssa.
Minuttia myöhemmin vaunut kääntyivät nurkkauksesta ja lähestyivät kaupunkia.
Tuntia myöhemmin keisarin istuessa aitansa luona nuori tyttö syöksyi ilmoittamatta salonkiin kädessä vihkonen villiä kukkasia. Hän oli puettu lyhyeen, valkeaan leninkiin, ja rehevä silkinhieno kastanjanruskea tukka aaltoili hänen vielä hyvin kehkeytymättömälle vartalolleen. Se oli sama nuori kaunotar, jonka hän oli nähnyt vaunuunsa.