XXII.
Elisabetin puvut ja hänen tukkansa.
Luonto oli suonut keisarinna Elisabetille kauneutta, jalon mielen ja suuret henkiset lahjat. Sallimus oli asettanut hänet korkeimpaan asemaan, mitä nainen voi saavuttaa, ja hän näytti olevan luotu onneen ja rakkauteen.
Hänen ulkomuotonsa tarjosi mitä täydellisimmän sopusointuisuuden näyn. Mutta hänen luonteensa oli täynnänsä vastakohtia. Hän rakasti yksinäisyyttä ja ulko-elämää, mutta ei yksikään Europan ruhtinattarista osannut esiintyä niin edustavaisena kuin hän niissä tilaisuuksissa, joissa esiintyi virallisesti.
Elämäntapojen yksinkertaisuus oli hänessä yhtynyt rajattomaan tuhlaavaisuuteen. Niinkuin serkkunsa, Baierin Ludvig, hän käytti suunnattomia summia rakennuksiin ja haaskasi rahaa ja lahjoja ympärilleen, missä vain kulkikin.
Hän ei koskaan alistunut muodin oikkuihin, mutta siitä huolimatta hänen solakka vartalonsa oli vuosikaudet muotitaiteilijain ihanteena.
Hänen käyntinsä oli liitelevä ja kevyt, mutta hän kätki jalkansa paksuihin, paksupohjaisiin kenkiin. Kasvojensa ihanuuden hän piilotti harson taikka viuhkan taakse. Hänen pukunsa oli usein vaatimattomampi kuin hänen kamarineitonsa puku, mutta hänen synnynnäinen arvokkuutensa ei koskaan jättänyt tekemättä vaikutustaan, olipa hän puettuna kuinka yksinkertaisesti tahansa.
Hänen arkipäiväisissä leningeissään hameen tuli olla niin lyhyen, että jalat jäivät vapaiksi, sekä kiinteästi lanteita myöten, olematta kuitenkaan niin piukka, että olisi ollut esteeksi kävelemiselle. Liivi ommeltiin puseron tapaan.
Hyvin vastenmielisesti hän, milloin välttämätöntä oli, pukeutui kalliisiin hovipukuihin. Mutta niihinkin hän osasi lyödä yksilöllisyytensä leiman. Myöhempinä vuosinaan hän käytti melkein yksinomaan mustaa ja valkeata taikka valkeata mustalla reunustettuna. Joskus harvoin hän pukeutui vaaleanharmaaseen taikka sinipunaseen silkkiin tai samettiin, mutta räikeitä värejä hän ei käyttänyt milloinkaan.
Huolimatta kaikesta siitä, mitä hän oli kokenut, aika oli ihmeellisesti säästänyt hänen ulkomuotoaan. Jotka olivat nähneet hänet hovijuhlassa upeissa puvuissaan, hänen omituista kauneuttaan korostavan kullan ja jalokivien hohdossa, ovat sanoneet hänen viidenkymmenen vuoden vanhana olleen melkein yhtä kauniin kuin hän oli ollut kolmenkymmenen ijässä.