XXIII.
Ystävyydensuhteita. — Korfun linna.
Keisarinnan ollessa kerran kävelyllä Madeiralla, tuli hänen luokseen vanha mies, ojentaen hänelle kimpun kamelioita, ja keisarinna käski seurueensa antaa miehelle hopeakolikon kiitollisuuden osotukseksi.
Kun oli kulkenut jonkun matkaa, häntä vastaan tuli kaunis tyttö, joka niinikään ojensi hänelle kamelioita. Elisabet antoi hänelle ominkäsin kultakolikon.
Hänen seuralaisensa kysyivät häneltä, minkä tähden hän antoi nuorelle, terveelle tytölle enemmän kuin vanhalle miehelle.
"Koska tyttö oli niin kaunis", Elisabet vastasi.
Hän oli hurmaantunut nuoruuden kauneuteen.
Itsellään hänellä ei ollut ollut mitään nuoruutta. Hän oli ikäänkuin astunut lastenkamarista suoraan valtaistuimelle. Mutta juuri siitä syystä, että ei itse ollut saanut nauttia nuoruuden iloja, hän tunsi vastustamatonta vetovoimaa naisen ensimäiseen nuoruudentuoreuteen, tapasipa hän sen elämässä taikka taiteen esityksissä.
Shakespearen viisitoista- ja kuusitoista-vuotiaat sankarittaret, Miranda "Myrskyssä" tai Rosalinda näytelmässä "Miten mielitte", kuuluivat hänen suosikkeihinsa kirjallisuudessa. Ja joutuessaan matkoilla kosketuksiin nuorten, kauniitten tyttöjen kanssa, hän tavallisesti antoi heille kukkuroittain ystävyyttään ja lahjojaan.
Kuinka vakavat hänen ajatuksensa olivatkin, hän voi kuitenkin tuntea lapsellista iloa mitä vähäpätöisimmistä pikku asioista. Hänellä oli ihmeellinen taito mukautua lasten ja nuorten ihmisten ajatuselämään, ja viimeiseen saakka hänellä oli, milloin tahtoi, suuri taikavoima niihin, joitten kanssa joutui kosketuksiin.