"Tahdon elää kuin ylioppilas", oli hänen tapansa sanoa. Ja niin hän elikin, mutta niinkuin hyvin ahkera ylioppilas.
Hän nousi nukkumasta kello viisi, otti kylvyn ja meni sitten ulos kävelemään, mutta tavallisesti yksin ja kirja kainalossa.
Kävelyltä palattuaan, hän harjoitti opinnoita. Tavallinen koululaisen kirjoitusvihko ja lyijykynä olivat kaikki, mitä hän tarvitsi kirjoittamiseen. Hän taivutteli eri kielten sanoja ja kirjoitti joka päivä aineen, jonka näytti luennoitsijalleen taikka opettajalleen.
Achilleionin ihanalla terassilla hänen oli tapansa pukeutua. Siihen laitettiin teltta, jossa hän puetutti ja kampautti itsensä merta vasten. Illalla hän kylpi marmoriammeessa, jonka oli ostattanut Villa Borghesesta Romassa. Yhdeksän aikaan keisarinna aina makasi vuoteessaan Heinen "Buch der Lieder" päänalusensa alla.
Usein sattui, että hän nousi ylös keskellä yötä ja meni kävelemään pimeille puistokäytäville. Vetäydyttyään huoneisiinsa, hovihenkilökunta voi nähdä, kuinka hän, puettuna pikimustaan pukuun ja musta harso käärittynä pään ympärille, hiipi terassin poikki puistoon.
Hän kuljeskeli kautta koko Achilleionin läheisen seudun. Erikoisella halulla hän käyskenteli jyrkimmillä ja vaarallisimmilla vuoripoluilla. Sinne hän aina meni yksin, sillä hänen hovinaisillaan ei ollut rohkeutta eikä kestävyyttä seurata häntä. Hiljaisuus vuorten huipuilla, ylimaallinen kirkkaus, luonnon majesteetillinen kauneus soivat hänen levottomalle mielelleen hetkisen rauhaa, ja hän palasi vuorikävelyiltään rikkaana ylentävistä vaikutelmista ja rakkaista muistoista.
"Mihin tulee ihmisiä, siellä kaikki turmeltuu", hän lausui. "Vain missä luonto saa olla rauhassa, se säilyttää kauneutensa. Sen vuoksi en näytäkään Achilleion-linnaani vieraille. Jos sen tekisin, niin muutaman kuukauden kuluttua ei olisi kiveäkään, jota toiset eivät olisi koskettaneet. Ihmiset kirjoittelevat nimiään joka paikkaan painaakseen oman vähäpätöisen leimansa kiviin."
Korkea, valkea puutarhamuuri ja öljypuiden lehvistö suojasivat hänen linnaansa uteliaitten katseilta.
"Englantilaiset ovat aivan toivottomat", hän virkkoi, "he seisovat tuntikausia vastakkaisella kukkulalla eivätkä kuitenkaan saa nähdä mitään."
Ja kuitenkaan hän ei ollut läheskään niin ihmisarka kuin on väitetty. Hän tunsi osanottoa ihmisiin. Mutta hän ilmaisi osanottoaan vain silloin, kun itse ei ollut heidän uteliaan huomionsa esineenä.