Sekä isän että äidin puolelta hän oli syntyisin Wittelsbachien suvusta ja oli suuressa määrin perinyt suvun ominaisuudetkin: hän oli itsenäinen ja ylpeä, totuutta rakastava ja rohkea.
Itsessään hänen totuudenrakkautensa ja luonnollisuutensa olivat yleviä hyveitä, mutta nämä hyveet tulivat hänelle suureksi vaaraksi, koska hän ei osannut pakoittaa niitä semmoisiin muotoihin, jotka olisivat sopineet hovi-elämään.
Hänen olentonsa tuoreus ja keväisyys eivät sopineet Hofburgin eikä
Schönbrunnin oloihin.
Olemme eräässä aikaisemmassa luvussa nähneet, että hän keisarinnaksi tultuaan ei ollut saanut vielä läheskään täydellistä kasvatusta. Se oli päinvastoin tuskin alkanutkaan. Työ ja ajatteleminen eivät olleet tähän saakka hänen elämässään saaneet mitään sijaa.
Tämä tiedettiin Wienin hovissa ja uskottiin, että häntä voitaisiin huvittaa turhamaisuuksilla ja imartelulla viedä hänet mihin hyvänsä.
Pian kuitenkin huomattiin, että oli erehdytty. Hän, oli tosin nuori, mutta sukunsa muitten ominaisuuksien ohella hän oli perinyt sen runsaan ja monipuolisen lahjakkuuden. Hänen vilkas henkensä otti itseensä kaiken, mikä kiinnitti hänen mieltään, ja hän osasi suurella tarkkuudella valikoida ja hylätä. Tämä voimakas personallisuus nousi kapinaan sitä vastaan, että sen olisi ollut pakko luopua yksilöllisyydestään ja tulla muokatuksi uudestaan hovimuotojen mukaiseksi.
Elämä Hofburgissa, missä toinen päivä oli toisensa kaltainen, väsytti häntä sanomattomasti.
Ensimäisestä hetkestä näyttäytyi selvästi, että hän inhosi loistoa ja juhlamenoja. Niin vähän kuin hän muissa suhteissa muistuttikin Marie Antoinettea, niin hovitapaa hän inhosi yhtä paljon kuin mainittu onneton kuningatar.
Wienin hovin naiset ja kavalierit, jotka olivat eläneet hovitavan lakien mukaan melkein siitä lähtien, kun olivat nähneet päivänvalon, pitivät näitä lakeja aivan luonnollisina ja vallan välttämättöminä. Ne olivat käyneet heidän elämänsä kehykseksi, vieläpä tottumuksen voimalla muodostuneet heidän tunteittensakin ojennusnuoraksi. Mutta Baierin alppien luonnonlintu piti Itävallan hovin muotoja naurettavina ja pikkumaisina. Hän ei voinut hengittää vapaasti tässä painostavassa ilmassa, missä hänen siipiänsä päivän joka hetki hänen lennossaan soukennettiin.
Eräässä ensimäisistä hoviseuroista, jossa Elisabet oli johtavana henkilönä, hän vastoin kaikkia tapoja riisui hansikkaat kädestään. Muuan vanhemmista hovinaisista riensi kauhistuneena huomauttamaan, että hän rikkoi hovitapaa vastaan.