Ei ollut suinkaan mieluinen yllätys hänelle huomata satoja ihmisiä kokoontuneina myymälän edustalle hänen aikoessaan poistua sieltä. Vain poliisin avulla ja suurten ponnistusten jälkeen onnistuttiin tekemään hänelle tietä.
Tämä kävelyretki herätti hovissa mitä suurinta tyytymättömyyttä.
"Hänen majesteettinsa luulee ilmeisesti vielä olevansa Baierin vuoristossa. Hän unohtaa olevansa Itävallan keisarinna ja mitä on velkapää puolisonsa asemalle", kuiskailtiin hänen ympärillään.
Säikähtyneenä tästä yrityksestään antautua kansan keskuuteen, keisarinna nyt väitteli niin paljon kuin mahdollista esiintymistä vilkasliikkeisillä paikoilla; hän rajoitti kävelynsä linnan puutarhaan ja Schönbrunnin puistoihin.
Mutta hovi ei hyväksynyt sitäkään, että hän kokonaan vetääntyi julkisuudesta. Samat henkilöt, jotka vasta olivat soimanneet häntä siitä, että hän oli kävellyt kaduilla, moittivat häntä nyt siitä, että hän ei siellä kävellyt.
"Keisarinna unohtaa, mitä hänen asemansa vaatii, ja että hän on velvollinen näyttäytymään kansalle niin usein kuin mahdollista", sanottiin nyt.
Ne epäystävälliset tuomiot, jotka keisarinna sai osakseen, tekipä hän mitä tahansa, saivat hänet vain yhä enemmän sulkeutumaan itseensä. Ilkeämielinen hoviseura sai aikaan vahingon, jota ei enää koskaan saatu korjatuksi, sillä tultuaan vanhemmaksi ja kypsyneemmäksi ja itsenäisemmäksi, keisarinna oli menettänyt kaiken halun näyttäytyä pääkaupungissa.
Hänen luonteessaan piili perinnäinen taipumus viettämään syrjäistä havainnontekijän-elämää, ja opittuaan rakastamaan yksinäisyyttä, hän rakasti sitä liian paljon enää milloinkaan luopuakseen siitä.
* * * * *
Habsburgien valtakunnan etäisimmissä osissa, Böhmissä, Mährissä, Galiziassa ja Unkarissa kuitenkin kärsimättöminä odotettiin tilaisuutta saada lausua keisarinna tervetulleeksi sikäläisen väestön keskuuteen.