Hänen ylpeä sydämensä saattoi kaikkein vähimmin alistua semmoisen halveksimisen alituiseen painostukseen.
On vaikeata olla miellyttävä, kun on itku kurkussa, hymyillä silloin, kun kyyneleet kihoilevat silmäkulmissa, esiintyä arvokkaasti ja miellyttävästi, kun mieluimmin tahtoisi vetäytyä johonkin pimeään nurkkaan päästääkseen tuskansa vapaasti valloilleen.
Elisabet oli hermostunut luonne. Hän osoitti myöhemmin voivansa suurilla hetkillä tehdä suuria uhrauksia, mutta hänen luonteensa mukaista ei ollut tehdä joka päivä pikku uhreja. Hän huomasi parhaat ajatuksensa ymmärrettävän väärin, parhaan tahtonsa tulkittavan kierosti, ja hän jäi yksikseen omassa hovissaan.
Keisari osotti hänelle yhä edelleen mitä suurinta huomaavaisuutta, mutta aviopuolisoidenkin kesken esiintyi väärinkäsityksiä, jotka toiselta puolen aiheutuivat nuoren vaimon loukatusta ylpeydestä, toiselta taas anopin pyrkimyksistä halventaa häntä poikansa silmissä. Vaikka rakasti miestään, Elisabet kuitenkin karttoi häntä. Hän ei tahtonut olla mikään kiusallinen lapsi, joksi arkkiherttuatar häntä nimitti.
Mutta tällä totuutta rakastavalla, voimakkaalla sielulla, joka oli kypsymässä, oli kiivaan kärsimättömyydenkin hetkiä, jotka eivät suinkaan olleet omiaan hankkimaan hänelle ystäviä. Häntä tympäsi koko tämä maailma, jossa hän eli, maailma, joka oli täynnänsä itserakkautta ja voiton ja vallan himoa. Hermostuneena ja harkitsematta hän nousi vastarintaan lakkaamattomia vainoamisia vastaan. Hän kohteli silmiinpistävän tylysti niitä naisia, jotka kuuluivat anopin puolueeseen, ja soi suosionsa toisille, jotka kavalsivat ja pettivät häntä.
VII.
Matkoilla valtakunnassa. — Äidin-huolet.
Ei mikään ollut aluksi ollut nuoren keisarinnan toivomuksille enemmän vierasta kuin istuminen valtaistuimella yksinäisessä majesteetillisuudessa, vain muutamien valikoitujen, ylhäisessä asemassa olevien perheiden ympäröimänä. Hän ikävöi päästä kansan keskuuteen, oppia tuntemaan maataan ja alamaisiaan.
Hänen avioliittonsa alkuaikoina hänet usein nähtiin Wienin kaduilla. Hänen ajaessaan pääkaupungin läpi, suuria ihmisjoukkoja kerääntyi hänen tielleen. Ihmiset tunkeilivat aivan hänen lähelleen, tyrkkivät toisiaan ja tappelivat ilakoiden ja nauraen saadakseen nähdä hänet niin läheltä kuin mahdollista.
Edeltäpäin kellekään ilmoittamatta aikeestaan ja vain yhden hovinaisen saattamana hän eräänä päivänä käveli kaupungilla. Eräällä vilkasliikkeisimmällä paikalla hän astui myymälään, jonka akkunassa oli huomannut häntä huvittavan esineen.