Herttua Maksimilian Josef oli syntynyt joulukuun 4 päivänä 1808
Bambergissa. Hänen isänsä oli Baierin herttua Pius August, jota tuskin
voi sanoa henkisesti normaliksi, ja äitinsä taas Amalia Louise,
Arenbergin prinsessa.
Maksimilian — "hyvä herttua Maks", niinkuin kansa häntä tavallisesti nimitti — oli isänsä ja isoisänsä ainoa jälkeläinen. Hänen puolisonsa sitä vastoin oli nuorin lukuisasta sisarus-sarjasta.
Viimemainitulla oli ollut neljä sisarta, joista kaksi oli ollut Saksin kuningattarina, yksi Preussin kuningattarena ja yksi oli Itävalta-Unkarin keisarin Frans Josefin äiti. Baierin kuningas Ludvig I oli hänen velipuolensa. Hänellä oli sitä paitsi kaksi sisarpuolta; toinen oli ensimäisen kerran naimisissa Würtembergin kuninkaan ja toisen kerran Itävalta-Unkarin keisarin Frans I:n kanssa, toisesta taas, joka oli mennyt naimisiin Napoleonin poikapuolen, Eugène Beauharnais'n kanssa, oli tullut Ruotsin kuninkaiden Kaarle XV:n ja Oskar II:n äidinäiti.
Vanhan parin kunniaksi vietetyt juhlallisuudet koskivat siis, enemmän taikka vähemmän suoranaisesti Europan useimpia hallitsijasukuja, jotka eivät jättäneetkään esittämättä onnittelujaan.
Mutta Starnberger-järven rannalla hiljaisuudessa vietettäviä timanttihäitä eivät muistaneet ainoastaan ruhtinashuoneet, vaan Baierin kansakin antoi liikuttavia todistuksia kunnioituksestaan ja rakkaudestaan Ludovicaan ja Maksiin.
Maksimilian Josef oli Baierin kuningashuoneen kaikkein omituisimpia ja kansanomaisimpia henkilöitä.
Hänet oli kasvatettu isoisänsä valvonnassa ja lapsuutensa ja nuoruutensa hän oli viettänyt osaksi Bambergissa, osaksi Münchenissä.
Kahdeksantoista-vuotiaana hän kirjoittautui Münchenin yliopistoon, jossa erinomaisen uutterasti harjoitti historian, luonnontieteiden ja kansantalouden opintoja.
Tultuaan täysikäiseksi, hän, Baierin valtiosäännön määräyksen mukaisesti, tuli valtiopäiväin jäseneksi.
Mutta hän ei koskaan tavotellut mitään kiitosta puhujana tai valtiomiehenä eikä hän myöskään pyrkinyt saamaan mitään kunnianosotuksia sotilaana, vaikka hän kolmenkymmen-vuotiaasta komensikin erästä ratsuväkirykmenttiä ja vuodesta 1857 oli kenraalin arvossa. Hänen synnynnäinen harrastuksensa kirjallisuuteen ja taiteeseen sai hänet usein vaihtamaan univormun yksinkertaiseen sivilipukuun.