Herttuan nuoruuden aikoina esiintyi eräs soittotaiteilija Johan Petzmacher, joka herätti suurta huomiota. Hän oli syntynyt 1803 ja oli majatalonpitäjän poika Wienistä. Kahdeksannellatoista vuodellaan hän sattumalta oppi soittamaan sitraa, yksinkertaista vuoristositraa, jolla baierilaisten ja itävaltalaisten vuoristolaisten on tapana säestää kansanlaulujaan. Pian hän joutui niin sen hurmauksen valtaan, joka on tässä soitikossa, että kokonaan ryhtyi harjaantumaan täydelliseksi sitransoittajaksi.
Semmoisena hänen maineensa oli levinnyt hyvin laajalle. Hän soitti Wienin ylhäisimmille piireille, vieläpä hovissakin, ja teki konserttimatkoja Saksaan, missä kaikkialla vietti riemuvoittoja.
Vuonna 1837 herttua Maksimilian kuuli hänet eräässä konsertissa Bambergissa ja päätti heti mestarin johdolla opetella soittamaan sitraa. Petzmacher nimitettiin hänen kamarimusikokseen, ja siitä ajasta lähtien aina kuolemaansa saakka hän asui ruhtinaallisen suosijansa luona.
Vuonna 1838 herttua, kamarimusikonsa seuraamana, teki pitkän matkan Aasiaan ja Afrikaan. Villit kansanheimot kuuntelivat hurmaantuneina sitransoittoa, ja molempien ystävysten istuessa pyramidien huipuilla taikka leiriytyessä erämaan kuumalle hietikolle, kotiseudun sävelet veivät heidät takaisin rakkaaseen Saksaan, niin että vaivat ja vaarat unohtuivat mielestä.
Herttua Maks sävelsi tällä matkalla useita soittokappaleita, jotka sitten julaistiin painosta ja saavuttivat suurta suosiota.
Salanimellä "Phantasus" hän kirjoitti kokoelman näytelmärunoja ja novelleja, jotka osottavat aika huomattavia kirjallisia lahjoja. Mutta paljon suuremmassa arvossa kuin ne, on kuitenkin hänen "Vaelluksensa Itämailla", jossa hän kuvailee harhailujaan vieraissa maanosissa, kirja, jolla vieläkin on arvonsa matkakertomuksena.
Palattuaan Baieriin hän rakennutti linnansa taakse Ludvigstrasselle
Müncheniin sirkuksen, joka herätti suurta uteliaisuutta ja ihmettelyä.
Siellä herttua itse usein esiintyi sirkuksen johtajana ja Baierin
aateliston sekä miehiset että naispuoliset jäsenet sirkusratsastajina.
Mutta Münchenissä hän oleskeli ainoastaan talvikuukausina. Koko kesän ja syksyn hän perheineen asui ihanalla paikalla sijaitsevassa "Possenhofenin" linnassa Starnberger-jarven rannalla. Tämä luonnonihana seutu, jota alppiharjanteet reunustavat, on kuin luotu saamaan sielun kielet väräjämään, ja monet taidetta rakastavan Baierin kuningashuoneen jäsenet ovat sinne rakentaneet itselleen huvilinnoja.
Maks Josef oli innokas metsästäjä ja harhaili aamusta iltaan metsissä ja vuorilla Possenhofenin ympäristössä.
Hänelle oli käynyt melkein elämänehdoksi saada nauttia tästä ihanasta luonnosta, ja talvellakin hänen oli tapana silloin tällöin pistäytyä sinne muutamiksi päiviksi.