Näillä retkillään hänen oli tapana käyttää vaatimatonta metsästyspukua: lyhyt harmaa nuttu ja avoin paita, jonka päällä näkyivät housunkannattajat, polvihousut, pitkävartiset sukat, paksupohjaiset kengät ja sulka hatussa.
Usein hän kulki jalkaisin taikka myöskin käytti sitten siihen aikaan hyvin tavallista kulkuneuvoa, dilisanssia, ja toiset matkustajat silloin harvoin aavistivat, että heidän kanssaan juttusille käyvä iloinen metsästäjä oli herttua ja heidän kuninkaansa lanko.
Lakkaamatta tulvi hänelle anomuskirjeitä, ja harvoin kukaan turhaan kääntyi hyväsydämiseen, mutta verrattain köyhään herttuaan. Hänen hyväntekeväisyytensä olikin yhtenä painavimpana syynä siihen, että hän oli niin suosittu Münchenissä.
Mutta maalaisväki ihaili häntä eniten iloisena sitransoittajana, joka liikkui heidän joukossaan kuin vertaistensa seurassa. Soitikkonsa kainalossa hän astui talonpojan tupaan ja soitti tanssin säveleitä nuorille, jotka eivät koskaan väsyneet hyppimästä hänen säveleittensä säestyksellä.
Lukemattomat ovat jutut, joita tiedetään kertoa siitä, kuinka herttua suostui esiintymään juhlasoittajana talonpoikien pidoissa. Suurta suosiota hän saavutti silloinkin, kun esiintyi tilapäis-säveltäjänä taikka vei voiton parhaistakin talonpoikaislaulajista niin sanotussa "Schnaderhüpfel"-laulannassa, joka on eräänlaista vuorolaulua kansanlaulun tapaan.
Hänen puolisonsa oli kokonaan toisenlainen. Hänellä ei ollut herttuan virkeää taiteilijatemperamenttia ja hän tuskin hyväksyi sitä hyväntahtoista suorasukaisuutta, jota herttua osoitti jokapäiväisessä seurustelussaan kansan kanssa. Herttuatar itse piti arvonsa kunniassa ja hyvin tarkkaa huolta siitä, mitä oli velkapää suvulle, johon kuului, ennenkuin meni naimisiin Maks Josefin kanssa.
Osaksi ylhäisen olemuksensa takia ja osaksi siitä syystä, että eli enemmän erillään kansasta, herttuatar ei koskaan päässyt semmoiseen kansansuosioon syvien rivien keskuudessa kuin puolisonsa, mutta monilla vakavilla ominaisuuksillaan hän kuitenkin hankki itselleen suuressa määrin hyväntahtoisuutta ja arvonantoa niiltä monilta, joitten kanssa joutui kosketuksiin niinä kuutenakymmenenä vuonna, jotka oli Possenhofin linnan valtijattarena.
Luonto oli varustanut hänet useilla järjenlahjoilla ja hän oli saanut hyvän kasvatuksen. Erikoisen ominaiset olivat hänelle oikeudentuntoisuus ja totuudenrakkaus. Kautta koko elämän hän pysyi siinä, minkä kypsän harkinnan jälkeen oli havainnut oikeaksi.
Samoinkuin herttua niin hänkin piti parempana yksinäistä elämää maalla kuin kaupunkien hälinää. Eläessään yhdessä kansanomaisen, levottoman puolisonsa kanssa, jonka kanssa hänen avioliittonsa oli onnellinen, hän aina säilytti mielen tasapainon ja hänellä oli suuri vaikutus useimpiin lapsiinsa, jotka rakastivat ja kunnioittivat häntä.
Hänen silmistään loisti hyvyys ja älykkäisyys, hänen huulillaan väreili usein herttainen hymy, ja koko hänen olemuksessaan oli aito arvokkuus, jonka juuret olivat sydämen aateluudessa. Hänen tunsi kuuluvan niihin, jotka ovat luodut tukemaan toisia ja jotka itse tarvitsevat vähemmän tukea, koska heillä luonnostaan on ylivoimainen sielunvoima.