Unkarin vallankumous 1848-1849 kukistettiin ankaruudella. Monet kaupungit, kylät ja herraskartanot poltettiin tuhkaksi, ja maa ja kansa vuoti verta melkeinpä parantumattomista haavoista.
Hillityllä katkeruudella kansakunta kesti kohtalonsa. Ennen avioliittoaan Frans Josef kävi monesti Unkarissa levollisempien aikojen koitettua, mutta nämä vierailut eivät kyenneet vähimmässäkään määrässä lieventämään häntä vastaan vallitsevaa kansan vihamielistä mielialaa taikka murtamaan kansan passivista vastarintaa.
Hänen mentyään viisi vuotta myöhemmin naimisiin, viha yhä kyti
Unkarissa.
Tiedämme, että hän hääpäivänään armahti valtiolliset rikoksentekijät maissaan. Tähän lempeyden työhön hänen puoleltaan vastattiin vihdoinkin sovinnollisemmin tuntein toiseltakin puolelta.
Ensimäisen ystävällisemmän mielialan merkit eivät kohdistuneet kuitenkaan häneen, vaan keisarinnaan. Hänen hymyilynsä se sulatti jään unkarilaisten sydämistä, hänen hyvyytensä ja kauneutensa laskivat ensimäisen perustan Unkarin kansan ja sen kuningashuoneen välisille paremmille suhteille.
Saatiin tietää, että Elisabet uutterasti opiskeli unkarinkieltä, joka on Europan vaikeimpia. Tiedettiin hänen suojelevan maan taiteita ja että hän osotti harrastusta sen elämään ja tapoihin. Tiedettiin vielä, että unkarilaisten hyvinvointi oli yksi niitä harvoja aloja, joilla hän pyrki aikaansaamaan valtiollista vaikutusta, ja kerrottiin hänen vuodattaneen kyyneleitä niissä tilaisuuksissa, joissa hänen puolisonsa oli kieltäytynyt täyttämästä unkarilaisten toivomuksia.
Johtuu kysymään, mikähän voi olla syynä siihen, että tämä ruhtinatar, joka oli syntynyt niin kaukana Unkarista, joka lapsuutensa aikana ei koskaan ollut kuullut ääntäkään sen kielestä ja joka koskaan ei ollut uneksinutkaan joutuvansa mihinkään kosketuksiin tämän valtakunnan kanssa, kuitenkin saattoi tuntea siihen niin lämmintä harrastusta.
Arvoitukseen on sielullinen ratkaisu.
Astuessaan Wienin Hofburgiin, jonka seinien sisällä hän tästä lähtien olisi elävä, hän kohtasi mielialan, joka huokui mitä syvällisintä vastenmielisyyttä Unkarin kansaa kohtaan. Jokainen vapaamielinen liikahduskin oli kauhistus arkkiherttuatar Sophielle — hovin johtavalla sielulle — sekä niille papeille ja Itävallan hovi- ja valtiomiehille, jotka olivat hänen apureinaan. Vereksenä oli vielä mielissä vaikutus, jonka unkarilaiset olivat herättäneet yrityksellään katkoa kahleensa, ja nuori keisarinna kuuli monta karvasta sanaa ja ankaraa tuomiota Leitha-joen toisella puolella asuvista alamaisistaan.
Elisabetin luonne oli vastarintaan taipuisa.