Erikoisen itsenäisen luonteensa vuoksi hän halusi ottaa lähemmin selkoa olosuhteista, voidakseen itse muodostaa mielipiteensä ja saadakseen vakaumuksen siitä, oliko hovipuolue oikeassa vai eikö.
Täten hän sai heti aivan toisen vaikutelman, kuin mitä hänelle etukäteen oli pyritty tyrkyttämään.
Hän tunsi mieltymystä unkarilaisten avoimeen, vilpittömään ja ritarilliseen olemukseen ja niihin heidän ominaisuuksiinsa, jotka olivat sukua hänen oman luontonsa kanssa.
Kielen avulla hän toivoi oppivansa tuntemaan kansan sisäisen olemuksen ja hän rupesi sen vuoksi opiskelemaan sitä niin vakavasti ja uutterasti, että ei antanut minkään vaikeuden lamauttaa päätöstään.
Hän oppikin, ei vain ymmärtämään kieltä, vaan hän puhuikin sitä aivan kuin olisi ollut syntyjään unkarilainen. Unkarinkielen lausumisen taitavuudessa hän vei voiton kaikista Habsburgien kuningashuoneen varhaisemmista jäsenistä.
"Kuningatar Elisabet puhui kieltämme ilman vierasta murtamista", unkarilainen runoilija Mauri Jókai sanoo. "Hän puhui sitä kuin reipas maalaisnainen — ei niin teeskennellen kuin useimmat ylimystömme naiset. Korvissa vieläkin soivat hänen äänensä hopeanheleät säveleet."
Hänen ensimäinen opettajansa unkarinkielessä oli muuan vanha professori Homoky, jonka opetustapa oli ylen väsyttävä. Mutta ei sekään seikka voinut jäähdyttää keisarinnan intoa päästä siihen päämäärään, jonka hän tässä suhteessa oli itselleen asettanut.
Useita vuosia myöhemmin hän kysyi eräältä herralta, jonka opettajana
Homoky oli ollut Theresianumissa:
"Pitikö teidänkin kirjoittaa niin hirmuisen paljon? — Minä sain kirjoittaa niin, että sormiani pakotti", keisarinna lisäsi.
Homoky oli päntännyt häneen unkarinkielen kieliopin ja opettanut hänet ymmärtämään helpompaa kirjallisuutta. Mutta tämä ei läheskään riittänyt tyydyttämään keisarinnaa. Hän tahtoi parantaa ja pyöristää taitoaan ja hankkia perinpohjaiset tiedot Unkarin kirjallisuudesta.