Tohtori Max Falk, joka siihen aikaan asui Wienissä sanomalehtimiehenä, tuli nyt hänen opettajakseen. [Tohtori Max Falk, myöhemmin "Pester Lloydin" päätoimittaja ja Unkarin valtiopäiväin jäsen, on muistelmissaan, jotka muodostavat kaikkein parhaita kirjallisia kuvauksia Elisabetista, kertonut siitä ajasta, jonka oli keisarinnan opettajana.]
Hän käsitti asemansa opettajana aivan toisella tavalla kuin Homoky. Hänen innostamanaan keisarinna ryhtyi lukemaan parhaita unkarilaisia kirjailijoita. Samalla hän piti keisarinnalle luentoja Unkarin kansan historiasta, kuvaillen varsinkin uudempaa aikaa. Keisarinna sai unkarinkielelle kääntääkseen Arnethin julkaiseman Itävallan Josef II:n ja Venäjän Katarina II:n välisen kirjeenvaihdon, ja tämä työ sekä huvitti että miellytti häntä suunnattomasti.
Max Falk oli ihastunut hänen ahkeruuteensa ja melkein pikkumaiseen tarkkuuteen, jolla hän täytti velvollisuutensa sekä oppitunneilla että niitten ulkopuolella. Eräänä aamuna hän ojensi opettajalleen unkarinkielisen kirjallisen käännöksen, sanoen:
"Eilen meni minulta koko aamupäivä vastaanottoihin, ja illalla oli hovikonsertti. Konsertin loputtua olin niin väsyksissä, että menin heti nukkumaan. Mutta mentyäni vuoteeseeni, muistin, että en ollutkaan kirjoittanut unkarin-käännöstäni. Sen vuoksi repäsin lehden yöpöydälläni olevasta almanakastani ja käänsin erään kertomuksen. Suokaa anteeksi, että se on kirjoitettu lyijykynällä."
Kului muutamia vuosia, ennenkuin hän tuli ensimäisen kerran käyneeksi Unkarissa. Toukokuussa 1857 Frans Josef viimein matkusti sinne puolisonsa kera.
Keisarinnaa odotti loistava vastaanotto hänen saapuessaan Unkariin.
Riemuiten unkarilaiset tervehtivät nuorta kuningatartaan.
Keisaripari oli päättänyt tehdä pitemmän kiertomatkan maassa, mutta yht'äkkiä se oli keskeytettävä.
Keisarilla ja keisarinnalla oli siihen aikaan kaksi lasta, arkkiherttuattaret Sophie ja Gisela, ja hovi oli tuskin kerinnyt majoittua Ofenin kuningaslinnaan, kun saatiin tieto, että kaksi-vuotias Sophie oli sairastunut.
Lääkärit lähettivät ensin tietoja, jotka rauhoittivat levotonta äitiä, mutta Debreczeniin tullessa toukokuun 28 päivänä oli odottamassa kirje, jossa lapsen tilan ilmoitettiin käyneen huonommaksi. Vanhemmat palasivat kiiruusti Budapestiin, ja seuraavana iltana heidän vanhin tyttärensä kuoli.
Kyynelsilmin Elisabet lähti Unkarista. Yksi hänen ensimäisistä, suurista suruistaan oli kohdannut häntä hänen oleskellessaan magyarien keskuudessa. Ehkäpä suru vielä lujemmin sitoi hänet tähän kansaan, jota hän myöhemmin elämässä oli oppiva rakastamaan niin hartaasti ja joka vastalahjaksi rakasti ja kunnioitti häntä kuin äitiä ja suojelusenkeliä.