Sekä isän että äidin puolelta hänellä oli sukulaisia, joitten elämän vaellus yhä oli vienyt heidät lähemmäksi mielipuolisuuden kuilua. Ja monet hänen perheensä jäsenistä olivat omituisten päähänpistojen, hämärän ja mielisairauden yön rajaseuduilla.

Kuta vanhemmaksi tuli, sitä selvemmin hän käsitti, että hänen hermostuneessa luonnossaan oli monia sukusairauden tunnusmerkkejä. Tuskin on mitään epäilystä siitä, että hän elämänsä viimeisinä kahtenakymmenenä vuonna tunsi itsessään siemenen siihen mielisairauteen, joka on ominainen Baierin kuningashuoneen jäsenille.

Hän koetti ruumiinponnistuksilla karkoittaa synkät ajatukset.

Hän saattoi ratsastaa peninkulmittain täyttä laukkaa aamuauringon koitteessa taikka tähtikirkkaassa yössä. Hän ratsasti pois ihmisten ja olojen keskuudesta, jotka häntä kiusasivat.

Puolet päivät hän saattoi istua hevosen selässä, ja rajumyrskyn tavoin hän ryöpsähti rauhallisten maalaisten ohi, jotka pysähtyivät ihmetellen katselemaan häntä.

Tämmöiset ratsastukset rauhoittivat hänen tuskiaan, tyynnyttivät hänen hermostonsa levottomuutta. Myrsky ja sade, lämmin ja kylmä eivät merkinneet hänelle mitään. Monta kertaa hän istui aivan läpimärkänä satulassa, mutta ei kärsinyt siitä mitään vahinkoa. Hän näytti ratsastusretkillään olevan aivan täysin karaistu kestämään ruumiillisia vaikeuksia ja vaivoja, eikä hänen tapansa ollut hiljentää vauhtia, ennenkuin hevonen rupesi vapisemaan väsymyksestä.

XIV.

Gödöllön huvilinna. — Elisabet Unkarin kuningattarena.

Heti kruunauksen jälkeen unkarilaiset lahjoittivat kuningattarelleen pääkaupungin lähellä olevan Gödöllön huvilinnan. Se on metsässä ylevässä yksinäisyydessä, ja niinä aikoina, kun kukaan kuninkaallisen perheen jäsenistä ei oleskele siellä, vallitsee siellä yli seudun ulottuva mitä täydellisin rauha. Mustalaisten viuluniekkain milloin riemuitsevat, milloin valittavat säveleet ovat melkein ainoat äänet, jotka häiritsevät luonnon hiljaisuutta.

Monet vuodet Gödöllö oli Elisabetin rakkain olinpaikka. Siellä hän vietti iloisia, huolettomia päiviä. Siellä hän toimeenpani suuria metsästyksiä, siellä hän oli emäntä omassa talossaan.